Ajankohtaista

24.11.2014

Peruskokoelman teoksia tarkastetaan taidemuseossa

Kimmo Pyykkö -taidemuseo on viime viikkoina ottanut vastaan taideteoskuljetuksia. Museoon on nyt lähes kokonaisuudessaan saapunut kokoelma, jota tullaan esittelemään tulevina vuosina taidemuseon näyttelyissä. Museon peruskokoelman muodostavat teokset ovat Kimmo Pyykön veistoksia ja reliefejä uran eri vaiheista.

Kun teokset saapuvat museoon, ne tarkastetaan. Teosten kuntotarkastuksen tekevät taidekonservaattorit Minna Rajaniemi ja Raija Pohjolainen, jotka dokumentoivat vastaanotetut teokset ja mahdolliset vauriot niissä, sekä antavat tekniset ohjeet teosten varastoimiseen. Tavoitteena on, että teokset säilyvät pitkälle tulevaisuuteen.

Rajaniemen ja Pohjolaisen työ taidemuseon veistosten parissa kestää noin viikon. Osa teoksista on pieniä ja niiden tarkastus on nopeasti tehty. Suuret bongossi-puuteokset, joita peruskokoelmaan kuuluu, vaativat enemmän aikaa. Kevyen puhdistamisen jälkeen lähes kaikki teokset ovat valmiita esille sellaisenaan.

− Mitä vanhempi teos, sitä enemmän teoksessa yleensä on naarmuja ja pieniä käsittelyistä syntyneitä vaurioita. Se ei kuitenkaan estä teoksen pitämistä esillä. Erikoisvaloja ja luuppeja käyttämällä konservaattorit näkevät teoksissa enemmän kuin tavallinen yleisö näyttelyvalaistuksessa näkee, Rajaniemi kuvailee.

Pyykön teoksille ominaista on monimateriaalisuus ja kierrätetyt vanhat materiaalit. Hän on käyttänyt teoksissaan useita säilytyksen kannalta haastavia materiaaleja, kuten alumiinia, puuta sekä rautaa, joka ruostuu osana teosta tarkoituksellisesti. Ruosteisessa teoksessa korroosio etenee koko ajan. Teoksesta voi irrota materiaalia ja siten teos pienenee jatkuvasti. Puu vaatii erittäin tasaisia olosuhteita, ja rauta normaalia kuivempaa ilmankosteutta.

Yleensä museoesineitä säilytetään mahdollisimman tasaisissa, normaaleissa olosuhteissa. − Niissä olosuhteissa, joissa ihminen viihtyy, viihtyvät myös taideteokset. Tavallisesti lämpötilan pitäisi olla noin 20 astetta ja kosteuden 40–50%, Rajaniemi kertoo.

Minna Rajaniemi tarkastaa Kimmo Pyykön reliefiä.

Raija Pohjolainen dokumentoi teoksen yksityiskohdat.



Takaisin uutisiin