Ajankohtaista

10.12.2015

Sirke Uitus-Liljan näyttely 539 vuotta Kaivannon töissä antaa arvon lakkautetun sairaalan henkilöstölle ja tehdylle työlle

Sirke Uitus-Liljan voimauttavan valokuvan menetelmin ja haastatteluin toteutettu näyttely ”539 vuotta Kaivannon töissä” kertoo Kaivannon sairaalan henkilöstöstä ja työyhteisöstä. Toimintaterapeutti Sirke Uitus-Liljan tavoite oli tehdä näkyväksi sitä, mikä Kaivannon sairaalassa on ollut arvokasta henkilöstön mielestä. Näyttely ”539 vuotta Kaivannon töissä” Kangasala-talon galleriassa ja ala-aulassa koostuu valokuvista, installaatioista ja videosta. Näyttely on esillä aina 3.1.2016 asti.

Sirke Uitus-Lilja näyttely 539 vuotta Kaivannon töissä valottaa Kaivannon sairaalaa työyhteisönä.  Työntekijöistä 28 halusi mukaan Uitus-Liljan vetämään projektiin, jossa käytettiin voimauttavan valokuvan menetelmää työyhteisössä. Voimauttavan valokuvan menetelmässä tärkeää on se, että kuvattavat itse päättävät miten haluavat tulla kuvatuksi: tarkoitus on katsoa kuvattavaa linssin läpi arvostaen ja hänen toiveitaan toteuttaen.

-Kuvausprosessissa osallistuvat kuvauttivat itsensä lempipaikassaan Kaivannon sairaalan alueella. Vaikka Kaivanto on alueena kaunis, halusi yllättävän moni kuvauttaa itsensä oman työnsä ja työvälineidensä parissa, kertoo Sirke Uitus-Lilja.

Osa työyhteisön jäsenistä halusi tulla kuvattavaksi yksin, toiset yhdessä työparinsa tai työtovereidensa kanssa. Kuvaukset järjestettiin kesällä 2015, jolloin päätös Kaivannon sairaalan lakkauttamisesta oli tehty.

-Olin itse mukana kuvattavana sen vuoksi, että näytän muille mallia, että ei tämä nyt niin kamalaa ole. Tosiasiassa kävin oman luopumisprosessini läpi kuvieni kautta. Ensimmäiset ”malliksi” otetut kuvat hävisivät, ja kun uudestaan asetuin kameran eteen, prosessi olikin vaikeampi, kertoo Sirke Uitus-Lilja.



Parasta Kaivannossa

Näyttelyssä on esillä valokuvien lisäksi installaatioita ja video, joissa projektiin osallistuneet kertovat omasta työstään Kaivannossa ja tulevaisuuden suunnitelmista. Sirke Uitus-Liljan tavoite oli tehdä näkyväksi sitä, mikä Kaivannon sairaalassa on ollut arvokasta. Monet projektissa mukana olleista kiittelivät haastatteluissa Kaivannon sairaalan yhteisöllisyyttä: parasta on ollut yhteistyö, jaettu ilo ja välittäminen. Kaivannon alueen luonto ja Längelmävedelle avautuva maisema saavat monilta kehuja. Useimmat haastatelluista kertovat jäävänsä kaipaamaan eniten pitkäaikaisia työtovereita ja potilaita.

-Ulkotöissä -kuvasarjassa näkyy hyvin Kaivannon henkilökunnan asenne omaa työtään kohtaan. Loppuun asti työskentelimme siten, kuten osasimme ja olimme tottuneet. Kukkia istutettiin vielä viime kesänäkin, kuten joka vuosia aikaisemminkin. Puutarhatyöt olivat yksi tärkeä osa toiminnallista hoitoa. Näissä kuvissa näkyvät sekä hoitajan että potilaan kädet, kertoo Sirke Uitus-Lilja.

539 vuotta Kaivannon töissä -näyttelyssä esillä olevat valokuvat, video ja installaatio olivat ensi kertaa esillä Kaivannon sairaalan omissa tiloissa syyskuun alussa, kun sairaalassa vietettiin henkilöstön kesken erojuhlaa. Näyttelyn nimi viittaa kuvausprosessiin osallistuneiden henkilöiden yhteenlaskettuihin työvuosiin. Kangasala-talossa esillä oleva näyttely on maksuton ja avoinna kaikille aina 3.1.2016 asti.

Ovensuussa

Niin monasti olen
painanut tämän talon oven kii
Ja yhtä monta kertaa
avannut sen palatakseni takaisin
tulossa – menossa, tulossa – menossa
ylpeänä, nöyryytettynä, väsyneenä, innoissani,
 kaikkeni antaneena tai maljani täynnä.
Monta kertaa täytyi ovesta käydä
ymmärtääkseen, ettei ollut yksin,
 vaan yhdessä, rakastettuna ja hyväksyttynä
Kun seuraavan kerran painan oven kiinni,
en enää palaa…

Sirke Uitus-Lilja



Takaisin uutisiin