Ajankohtaista

01.02.2016

Sibeliusta lapsiperheille kaikin aistein

Kangasala-talon lasten vuosi alkaa perjantaina 5. helmikuuta Soiva metsä -multimediakonsertilla, jossa sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian vievät perheet Sibeliuksen inspiraation lähteille. Iltakonsertti on avoin kaikille. Aamupäivällä Kangasalan kunnan varhaiskasvatus ja Kangasala-talo kutsuvat konserttiin kaikki kangasalalaiset viisi vuotiaat, eli vuonna 2011 syntyneet.

Kuva Marko Haapalehto

Sellisti Jussi Makkosen tapa tulkita Sibeliusta on löytänyt klassiselle musiikille uuden, nuoren yleisön. Hän on käsikirjoittanut ja ideoinut tarinallisia Sibelius- ja Merikanto-konsertteja, joita on kuullut yli 300 000 koululaista eri puolilla Suomea. Monille kuulijoille Makkosen konsertti on ollut ensikosketus klassiseen musiikkiin.

Makkosen kansainvälinen ura Sibeliuksen musiikin parissa alkoi vuonna 2008, kun hänen Sibelius-levynsä julkaistiin kansainväliseen levitykseen. Sen jälkeen Makkonen on esittänyt Sibeliusta sadoille tuhansille kuulijoille ympäri maailman.

Soiva metsä -levy Emma-ehdokkaana

Tammikuussa 2015 julkaistiin Sibelius-aiheinen Soiva metsä -lastenkuvakirja, jonka kuvitti ja kirjoitti Katri Kirkkopelto. Kirjan mukana olevalla äänitteellä Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian tulkitsevat Sibeliusta. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen klassisen musiikin sello-piano-levy, joka on myynyt kultaa. Nyt levy on Emma-ehdokkaana lastenalbumien kategoriassa.

Soiva metsä -konsertti on elämyksellinen luontomatka Sibeliuksen maailmaan paitsi musiikin, myös konserttia varten Pohjois-Karjalassa kuvattujen videoiden kautta. Konsertti sopii vaikka ensimmäiseksi konserttikokemukseksi koko perheelle viisi vuotiaista alkaen.

Soiva metsä -konsertti Kangasala-talossa on Konserttikeskus ry:n, Kangasalan kunnan varhaiskasvatuksen ja Kangasala-talon yhteistyötä.

Kuva Katri Kirkkopelto

Soiva metsä -multimediakonsertti Kangasala-talossa pe 5.2. klo 18:30. Liput Kangasala-talolta 9,50€, Lippu.fi 11€. Konsertti sopii koko perheelle 5-vuotiaasta alkaen.

Katso Soiva metsä -konsertin trailer Youtubessa



Takaisin uutisiin