Ajankohtaista

30.04.2016

Aili Ikonen tuo jazzin valon Kangasala-saliin

Suomen valovoimaisin jazzlaulaja Aili Ikonen esittää oman yhtyeensä kanssa huhtikuussa julkaistun Laulan-levyn ohjelmistoa Kangasala-salissa perjantaina 6.5. klo 19.
 
Uuden levyn inspiraation lähteinä ovat olleet amerikkalaiset jazzklassikot sekä suomalainen jazz-iskelmäperinne. Upeaäänisen laulajan ja svengaavan yhtyeen luoma kokonaisuus on omaa luokkaansa kotimaisen laulujazzin saralla.
 
− Olen todella innoissani siitä, että pitkään haaveilemani, uusiin sävellyksiin perustuva suomenkielinen jazzlevy toteutui vihdoin, Aili Ikonen tunnelmoi. − Olen onnekas saadessani työskennellä näin taitavan yhtyeen kanssa ja olemme iloisia päästessämme jakamaan uutta musiikkia myös yleisön kanssa.
 
Konsertissa kuullaan Ikosen ja basisti-säveltäjä Mikko Pellisen uusia sävellyksiä, joiden sanoituksista vastaavat Ikosen ohella Hectorin ja Timo Kiiskisen kaltaiset nimekkäät laulunkirjoittajat. Uusien kappaleiden ohella mukaan mahtuu myös lainasävelmiä uusin käännöksin.

Aili Ikonen. kuva Tero Ahonen

Laulan-levy on luontevaa jatkumoa Aili Ikosen kahdelle edelliselle, erinomaisen vastaanoton saaneelle albumille. Yhdessä Herd-yhtyeen kanssa tehty Jazzbasilli paneutui suomalaisen jazziskelmän kultakauteen ja Tribute to Ella teki kunniaa kaikkien aikojen jazzlaulaja Ella Fitzgeraldille. Viime vuoden lopulla monipuolista ja karismaattista laulajaa kuultiin Linnan juhlissa Kaartin Combon solistina sekä Ylen televisioimassa UMOn joulukonsertissa.
 
Konserttilavalla Ikosen rinnalla nähdään kotimaisen jazzin nuorista huipuista koostuva kvintetti, joka yhdisti voimansa laulajan kanssa alunperin Tribute to Ella -albumilla. Ikosen ja säveltäjä-basisti Mikko Pellisen ohella yhtyeessä mukana ovat trumpetisti Janne Toivonen, saksofonisti-huilisti William Suvanne, pianisti Tuomas J. Turunen ja rumpali Mikko Arlin.
 
Aili Ikonen Kangasala-talossa pe 6.5. klo 19. Liput Kangasala-talolta  peruslippu 23/21€, Lippu.fi alk. 25,50/23,50€.

 



Takaisin uutisiin