Ajankohtaista

03.06.2016

Kangasala-talon kesäilta kokosi talon ystäviä yhteen

Kangasala-talon ensimmäiseen ystäväiltaan torstaina 2.6. kokoontui yli 40 Kangasala-talon ystävää ideoimaan talon tulevaa toimintaa.

Ideointiin osallistuneet kangasalaiset olivat pääsääntöisesti aktiivisia taidemuseon ja erityisesti konserttisalin kävijöitä. Myös tapahtumajärjestäjiä ja yhdistysaktiiveja oli paikalla muutamia.

− Osallistujissa oli hyvin edustettuna kaksi tärkeää kohderyhmäämme – seniorit ja nuoret. Heidän edustuksensa näkyi myös syntyneissä ideoissa ja toiveissa, Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen kertoo.

Tilaisuudessa kerättiin osallistujien ajatuksia sekä yhteisen keskustelun, että lomakekyselyn avulla. Kyselyssä kävi ilmi, että valtaosa osallistujista on tyytyväisiä talon nykyiseen toimintaan ja ohjelmistoa pidetään monipuolisena.

Ohjelmistoon toivottiin lisää ”tavalliselle kaduntallaajalle” sopivaa sisältöä, esimerkiksi popmusiikkia. Toisaalta pidettiin tärkeänä, että korkeatasoiset eri taiteenlajeja edustavat esiintyjät pitävät yllä talon laajempaa tunnettuutta ja imagoa.

Erityisesti eläkeläisille suunnattuja tapahtumia ja asiasisältöisiä tilaisuuksia toivottiin. Nuoret toivoivat kohtaamis- ja oleskelumahdollisuutta Kangasala-talossa.

Yksittäisistä ideoista suurimman suosion sai Kangasala-talon edustalle valmistuneen aukion täyttäminen tapahtumilla ja oleskelulla.

Lisäksi osallistujat ehdottivat iltamaperinteen elvyttämistä. Iltamissa olisi tarjolla paikallisin voimin musiikkia, komiikkaa sekä tanssit illan päätteeksi.

Musiikkitapahtumien osalta mietittiin, miten konserttien osallistumiskynnystä saataisiin madallettua ja innostettua uutta yleisöä tutustumaan musiikin genreihin.

− Talon ystävätoiminta saatiin tämän tilaisuuden myötä käynnistettyä. Toiminnan sisältö muotoutuu siihen osallistuvien ihmisten kiinnostuksen ja innostuksen mukaan. Olemme todella iloisia, että ensimmäinen ideointi-ilta sai hyvän suosion ja tuloksena syntyi useita raikkaita ajatuksia toiminnan eteenpäin viemiseksi, Kotilainen summaa.

– Lisää vuorovaikutusta talon kanssa selvästi toivotaan ja paikallisen yhteistyön merkitys korostuu.

Kangasala-talon kesäillan avasi harmonikkataiteilija Olavi Niemi kesäisillä sävelillä. Kotilainen kertasi talon toiminnan mennyttä puoltatoista vuotta sekä kertoi loppuvuoden ohjelmistosta. Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen kertoi taidemuseon seuraavasta näyttelystä Akatemian aamut – Kimmo’s Pub, joka avataan syyskuussa.



Takaisin uutisiin