Ajankohtaista

12.08.2016

Japanilainen dokumenttielokuva taiteen ja työnteon voimasta

K-Kino Special esittää japanilaisesta taiteilijasta Rikiya Asaista kertovan elokuvan Kangasala-talossa ennakkonäytöksenä la 20.8.2016 klo 14. Elokuvan japanilaista ohjaajaa Kazuyoshi Nagashimaa haastatellaan näytöksen jälkeen. Elokuvan ennakkonäytös nähdään Suomessa lisäksi Helsingissä Annantalossa. Syntymässä CP-vamman saanut taiteilija on koskettanut ihmisten sydämiä maalauksillaan.
 
The Calling – From the Heaven – elokuva kertoo syntymässä CP-vamman saaneesta Rikiya Asaista, joka ei pysty kävelemään eikä puhumaan normaalisti. Hänellä on harvinainen kyky koskettaa ihmisten sydämiä maalaustensa kautta. Hänen äitinsä Miwako uskoo, että jokainen ihminen syntyy maailmaan jotakin tarkoitusta varten, mutta kantaa huolta poikansa tulevaisuudesta. Dokumentti seuraa Rikiyan ja Miwakon elämää kahdenkymmenen vuoden ajan.

Elokuvan ohjaaja Kazuyoshi Nagashima on vuonna 1967 syntynyt poliitikko ja toimittaja. Hän on toiminut Japanin Fuji-TV:n toimittajana, Zushin kaupungin pormestarina ja Japanin parlamentin ylähuoneen kansanedustajana. Hän valmistui tohtoriksi Tokion taideyliopistosta vuonna 2015. Nagashima kohtasi Rikiya Asain toimittajavuosinaan, ja tämä kohtaaminen auttoi häntä löytämään kutsumuksensa poliitikkona ja myöhemmin elokuvaohjaajana.
 
Elokuva on tekstitetty englanniksi. Ohjaajan haastattelu tulkataan suomeksi. Elokuvan ja ohjaajan haastattelun yhteiskesto on 1,5−2 tuntia.


 
Näytökseen on jaossa rajoitettu määrä maksuttomia vapaalippuja tuntia ennen näytöstä. Yli 6 hengen ryhmiä pyydetään ottamaan ennakkoon yhteyttä Kangasala-talon lipunmyyntiin.
 
Kangasala-salissa on rajoitettu määrä pyörätuolipaikkoja. Tarvittaessa pyritään järjestämään lisäkatsomo.
 
K-Kino Special -esityksen luentoineen järjestävät Harjula Production Ltd ja Kangasala-talo. Yhteistyössä ovat mukana muun muassa Suomalais-Japanilainen yhdistys Ry sekä Suomen CP-liitto. Esitys on mahdollistunut Scandinavia-Japan Sasakawa -säätiön tuotantotuella.
 
The Calling – From the Heaven – elokuva ja ohjaajan haastattelu Kangasala-salissa la 20.8.2016 klo 14 alkaen. Elokuvan tekstitys englanniksi, ohjaajan haastattelun tulkkaus suomeksi. Maksuttomat vapaaliput jaossa tuntia ennen tapahtumaa Kangasala-talon lipunmyynnissä.

Tiedot lippujen jakelusta ja lisätiedot yleisölle: Kangasala-talon lipunmyynti, info (at) kangasala-talo.fi, 040 773 0148. Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, Kangasala.



Takaisin uutisiin