Ajankohtaista

16.09.2016

Suomalais-japanilainen laulu saapuu Kangasala-taloon

Suomalais-japanilainen duo Eva Alkula (kantele) ja Tomoya Nakai (koto) viettävät duon 10-vuotisjuhlaa levynjulkaisun ja kiertueen merkeissä, sekä Suomessa että Japanissa. Ensi viikon torstaina 22.9. kiertue saapuu Kangasala-taloon.

Kanteleen jakoton synergiasta syntyvä sointimaailma on ainutlaatuinen, soittimet täydentävät toisiaan. Duon musiikki on tarinankerrontaa, muun muassa vanhoihin japanilaisiin Noh-tarinoihin sävellettyjä teoksia tai suomalaisesta ja japanilaisesta kulttuuristaammennettuja tuokiokuvia.

Alkula ja Nakai tapasivat japanilaisen konserttitalon johtajan esitteleminä. Johtajan mielestä näiden taiteilijoiden kuului soittaa yhdessä.

− 10 vuotta sitten sattumalta alkanut yhteistyö tuntuu suorastaan ihmeeltä: soittimet täydentävät toisiaan ja luovat jopa orkestraalisen sointimaailman, luonnehtii duon yhteistyöstä Japanissa tunnettu kototaiteilija Tomoya Nakai.

Konserttiohjelmassa kuullaan japanilaisia ja suomalaisia kansansävelmiä duon uusimmalta "Laulu - うたずくし"-levyltä sekä suosittuja teoksia aiemmilta vuosilta.

Duo esiintyy vuosittain Suomessa ja Japanissa, ja haluaa näin lisätä kahden musiikkikulttuurin fuusioitumista sekä kulttuurivaihtoa Suomen ja Japanin välillä.

Eva Alkula ja Tomoya Nakai, kuva Harri Hinkka

Vuonna 2012 Kanteleliitto nimitti Duo Eva Alkulan ja Tomoya Nakain vuoden yhtyeeksi ja samana vuonna ilmestynyt ”Sillalla” valittiin vuoden kantelelevyksi.

− Halusimme naurun ja huumorin kuuluvan uudella levyllä, koska sitä riittää treeneissä sekä keikkamatkoillamme, kertoo Eva Alkula duon työskentelyilmapiiristä.

Eva Alkula ja Tomoya Nakai Kangasala-talossa to 22.9. klo 19. Liput Kangasala-talolta 15/12/6€, Lippu.fi alk. 17,50/14,50/7,50€. Konsertti kestää noin tunnin ja siinä ei ole väliaikaa.



Takaisin uutisiin