Ajankohtaista

13.09.2017

Kohtauspaikkana Kangasala tuo yhteen menneet, kokeneet ja uudet taiteen tekijät

Kimmo Pyykkö -taidemuseon syksyn 2017 näyttely nostaa Kangasalan pääosaan. Näyttelyn taiteilijoita ja taideteoksia yhdistää paikkakunnan lisäksi vahva taiteellinen osaaminen ja vuoropuhelu mallin, maiseman tai oman sisäisen maailman kanssa. Teosten teemat liikkuvat tutuista maisemista tunnettujen henkilöiden muotokuvien kautta nykyään täällä vaikuttavien taiteilijoiden hyvinkin omakohtaisiin aiheisiin.

Näyttelyssä on esillä 40 taiteilijaa ja 59 teosta. Näyttelyn maalauksia, veistoksia ja piirroksia sekä tekstiilitaidetta Suomen taiteen keskeisiltä nimiltä ja toisaalta Kangasalla vaikuttaneilta, syntyneiltä, asuneilta tai kesiään viettäneiltä taiteilijoilta. Näyttelyn vanhimmat teokset ovat 1800-luvun puolivälistä ja uusimmat teokset ovat tältä vuodelta.

Teemoista kangasalalainen maisema harjuineen nousee tietenkin pääosaan, mutta näyttelyssä on huomioitu myös muita kunnalle leimaa antavia piirteitä. Kangasalan 250 vuotta täyttävä kirkko, Terveyslähde ja Lepokoti näyttäytyvät myös taiteilijoiden kuvissa. Kirkkoa ovat kuvanneet mm. Amélie Lundahl ja Einar Ilmoni.

Magnus von Wright on luonut näyttelyn vanhimmat teokset, piirrokset ja maisemanäkymät Kangasalan harjuilta ja peltoaukeilta ajalta ennen valokuvauksen leviämistä suuren yleisön käyttöön. 1900-luvun alkupuolen merkittävimmän suomalaiskuvanveistäjän Wäinö Aaltosen teoksissa mallina ollut Birgit Ahlström tunnettiin myöhemmin Kangasalla paikkakunnan kulttuurielämän aktiivisena vaikuttajana Birgit Rydmanina. Visavuoren mestari Emil Wikström puolestaan on ikuistanut aikansa merkittävän poliittisen vaikuttajan Agathon Meurmanin ja Alpo Sailon mallina on istunut Gabriel Linsén. Linsén sävelsi Pirkanmaan maakuntalaulunakin tunnetun Kesäpäivän Kangasalla.

Runsaasti julkista taidetta Kangasalle luonut Mauno Juvonen ja pitkään kunnassa vaikuttanut tekstiili- ja lasitaiteilija Virpi Kinnunen sirkusaiheineen ovat näyttelyssä mukana. Kangasalla syntyneitä ja muualla uransa luoneita taiteilijoita ovat Matti Mikkola, joka tunnetaan paremminkin oululaisena taiteilijana ja Helsingissä työskentelevä Hannele Kumpulainen, joka jo vauvaiässä muutti Kangasalta toiselle puolelle maata. Nuorinta sukupolvea näyttelyn taiteilijoiden joukossa edustavat sahalahtelainen taiteilija-muusikko Maria Stereo ja kangasalalaistaustainen kansainvälisestikin tunnettu valokuvataiteilija Susanna Majuri.

Kohtauspaikkana Kangasala -näyttely on esillä Kimmo Pyykkö taidemuseossa 16.9.2017 – 7.1.2018. Näyttelyn on kuratoinut museon intendentti Soila Kaipiainen. Näyttelyssä on esillä 40 taiteilijaa ja 59 teosta, jotka on lainattu paikallisista yksityiskokoelmista, Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseosta, Tampereen taidemuseosta ja Hiekan taidemuseosta Tampereelta.

Näyttelyyn liittyy luentosarja, jotka valottaa näyttelyn teemoja ja paikallisia ilmiöitä.

 

Lehdistökuvat
Näyttelyn lehdistökuvat  ovat selattavissa ja ladattavissa osoitteessa:

www.dropbox.com/sh/rk9lmwbj9abfrn9/AAButAAXUs20cdOHSOKXDr7ra/Kimmo%20Pyykk%C3%B6%20-taidemuseo/Kohtauspaikkana%20Kangasala%2016.9.2017-7.1.2018?dl=0

Kuvan yhteydessä tulee mainita taiteilija- ja teostiedot, kokoelma sekä kuvaajan tiedot.

 

Tuleva tapahtumat
La 16.9. klo 11-13 avoimet ovet ja maksuton sisäänpääsy taidemuseoon

Su 24.9. klo 13 Kuraattorikierros
Näyttelyn kuraattori ja Kimmo Pyykkö taidemuseo intendentti Soila Kaipiainen esittelee näyttelyn. Vapaa pääsy.

Su 1.10. alkaen yleisöopastukset klo 14.00 pääsylipun hinnalla



Takaisin uutisiin