Ajankohtaista

28.05.2018

Konserttisarjan päättävät Kevätsonaatti ja Blues

Tiistaiklassinen-sarjan päätöskonsertissa “Blues” viulisti Jaana Haanterä ja pianisti Jani Aarrevaara tulkitsevat viulu-pianoduo-ohjelmiston klassikoita ja uudempaa musiikkia. Konsertti kuullaan Kangasala-salissa tiistaina 5.6. klo 19.
 
Kamarikonsertin klassis-romanttista puolta edustavat Ludwig van Beethovenin rakastettu, valoisa Kevätsonaatti op. 24 ja Johannes Brahmsin A-duurisonaatti op. 100, jonka tunnelmista kertoo säveltäjän maininta: hän sävelsi teoksen “rakastetun ystävättären saapumista odottaessa”.
 
Konsertin nimi Blues on myös Maurice Ravelin Sonaatin viululle ja pianolle keskiosan nimi. Sonaatissa on kuultavissa taidemusiikkiin vajaat sata vuotta sitten tiensä löytäneitä jazz-vaikutteita. Japanilaisen Toru Takemitsun hienostuneen lyyrinen varhaisteos Distance de fée vuodelta 1951 on puolestaan saanut vaikutteita ranskalaisesta impressionismista.
 
Jaana Haanterä toimii Tampereen konservatoriolla viulunsoiton lehtorina. Hän on esiintynyt kamarimuusikkona keskeisimmillä suomalaisilla musiikkifestivaaleilla, muun muassa Kuhmon, Helsingin ja Naantalin musiikkijuhlilla, ja useiden suomalaisten sinfoniaorkestereiden solistina. Hän on toiminut konserttimestarina suurimmissa suomalaisissa sinfoniaorkestereissa. 
 
Jaana Haanterä
 
Jaana Haanterä on valmistunut viulistiksi Sibelius-Akatemiasta ja täydentänyt viuluopintojaan Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Hänellä on myös kapellimestaridiplomi Sibelius-Akatemiasta. Haanterä on johtanut noin 20 orkesteria Suomessa ja Euroopassa. Jaana Haanterän tärkeimpiin kiinnostuksen kohteisiin tällä hetkellä kuuluvat kamarimusisoinnin ohella barokkiviulun opinnot. 
 
Jani Aarrevaara toimii Tampereen konservatoriolla pianonsoiton lehtorina. Hän on valmistunut pianistiksi Würzburgin musiikkikorkeakoulusta Saksassa. Hän esiintyy mielellään etenkin kamarimuusikkona ja soittaa niin klassis-romanttista kuin uudempaa ohjelmaa. Viimeksi Kangasala-talolla kuultiin hänen ja viulisti Jani Lehtosen kokonaisesitys Beethovenin kymmenestä sonaatista pianolle ja viululle neljän konsertin sarjana. Aarrevaara on esiintynyt soolo- ja kamarimuusikkona sekä lied-pianistina Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, USA:ssa ja Venäjällä.
 
Jani Aarrevaara
 
Kangasala-talon Tiistaiklassinen-konserttisarjassa on kevään aikana kuultu kamarikonsertteja. Konserttisarjan teemoissa ja tunnelmissa on liikuttu laajasti Mozartin ajoista nykypäiviin. Blues on konserttisarjan neljäs ja viimeinen konsertti. 
 
Tiistaiklassinen-sarja on mainio matalan kynnyksen tapa tutustua klassisen musiikin monipuoliseen maailmaan. Konserttisarjan esiintyjiä yhdistää opetustyö Tampereen konservatoriolla. Konsertit tuottavat Kangasala-talo ja Pyynikin taidealan opettajat ry.
 
Konsertin ohjelma
Ludwig van Beethoven: Sonaatti pianolle ja viululle F-duuri op. 24 “Kevätsonaatti”
Johannes Brahms: Sonaatti viululle ja pianolle A-duuri op. 100
Maurice Ravel: Sonaatti viululle ja pianolle
Toru Takemitsu: Distance de fée
 
Tiistaiklassinen: Blues Kangasala-salissa ti 5.6.2018 klo 19. Liput Kangasala-talolta 12/10 €, Lippu.fi 13,50/11,50 € + toimitusmaksut.
 



Takaisin uutisiin