Ajankohtaista

25.09.2018

Avanti! Kamariyhtye klassikoiden kimpussa

Suomen maineikkain kamarimusiikkiorkesteri Avanti! konsertoi Kangasala-talossa keskiviikkona 3.10.2018 klo 19.
 
− Kriiseistä selvittyään Avanti puhkuu intoa, tekemisen meininkiä ja halua keskittyä taiteellisiin sisältöihin, toiminnanjohtaja Annika Mustonen kertoo.
 
Kangasala-talon konsertissa Avanti soittaa oman aikansa klassikoita barokin, romantiikan, jazzin ja kansanmusiikin genreistä. Juonnetun iltakonsertin lopuksi kuullaan uuden musiikin klassikko György Ligetin jousikvartetto nro 1.
 
− Konserttimme nimi on Kaikkien aikojen klassikot. Koska Avantille mikään musiikinlaji ei ole vierasta, tarjoamme teille tyylillisesti kirjavan konsertin jonka jokainen teos on ansainnut Klassikon arvon, Avantin taiteellinen johtaja Kari Kriikku kertoo.
 
Kari Kriikku, kuva Marco Borggreve
 
Yhtye soittaa päivällä Kangasala-salissa lyhyemmän koululaiskonsertin, ja illalla pidemmän konsertin suurelle yleisölle.
 
− Ennen AUF-kiertuetta en ollut kuullutkaan Kangasala-talon aktiivisesta musiikkitoiminnasta. Avantin kollegat ovat sittemmin kertoneet talosta vain pelkkää positiivista. Odotamme siis innolla retkeä sinne, Kriikku jatkaa.
 
Konsertti on osa Avantin, UMOn ja FiBOn yhteistä AUF-sarjaa, joka esitetään Kangasala-talossa tämän vuoden aikana. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita konsertteihin tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin.
 
Avantin kokoonpanossa Kangasala-talossa esiintyvät Anna-Leena Haikola, viulu; Eriikka Maalismaa, viulu; Tuula Riisalo, alttoviulu ja Mikko Ivars, sello; Jouko Laivuori, piano; sekä Kari Kriikku, klarinetti.
 
Avanti! Kamariyhtye, kuva Marco Borggreve
 
Avanti! (ital. Eteenpäin!) on suomalainen kamariorkesteri, jonka perustivat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste vuonna 1983. Orkesterin kokoonpano vaihtelee jousikvartetin ja sinfoniaorkesterin välillä tilanteesta riippuen, lähtökohtana on itse musiikki eikä orkesterin kokoonpano. 
 
Avanti! syntyi tarpeesta korkealaatuiseen yhteismusisointiin muusikoiden kesken, sekä tietoisuudesta siitä, että suuri osa nykymusiikista ja muusta harvoin kuullusta ohjelmistosta saattaisi muutoin jäädä soittamatta.
 
Avanti! Kamariyhtye: Kaikkien aikojen klassikot Kangasala-talossa ke 3.10.2018 klo 19. Liput Kangasala-talolta 22/20/10 €, Lippu.fi 24,50/22,50/12,50 € + toimitusmaksu



Takaisin uutisiin