Ajankohtaista

21.08.2015

Kangasala-talo ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Kangasala-talo on nimetty ehdolle Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n myöntämän Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Rakennuksen suunnittelusta vastaa arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen. Tämä vuotisen palkinnon valitsee säveltäjä Kaija Saariaho ja voittaja julkistetaan 23.9.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myöntää Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon vuonna 2015 toista kertaa. Esiraadin valitsemat viisi palkintoehdokasta ovat kulttuurikeskus Kangasala-talo Kangasalalla, Merenkulkijanrannan asuinkerrostalot Helsingissä, Opinmäen koulu Espoossa, OP Ryhmän uudet toimitilat Helsingissä ja puukerrostalo Puukuokka Jyväskylässä.

Esiraadin puheenjohtaja, Arkkitehti-lehden päätoimittaja Jorma Mukalan mukaan valitut ehdokkaat edustavat laadukasta, näkemyksellistä arkkitehtuuria.

− Ehdokaslista on monipuolinen. Mukana on toimistokortteli, julkisia rakennuksia ja asuinkerrostaloja. Rakennuspaikat vaihtelevat tiiviistä kaupunkitilasta täydentyvään lähiöön ja aivan uuteen asuinalueeseen. Lisäksi suunnittelijat edustavat montaa sukupolvea 1960-luvulla arkkitehdin työn aloittaneista 2000-luvun kasvatteihin, toteaa Mukala.

Kangasala-talo yhdistää tuoreella tavalla monia toimintoja

Esiraadin perusteissa Kangasala-talo täydentää Kangasalan kunnan ydinkeskustaa kivikirkon vieressä. Vuonna 2015 valmistunut kulttuurikeskus yhdistää esiraadin mukaan tuoreella tavalla erilaisia toimintoja: monitoimiauditorion, taidemuseon sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen istuntosalit. Jyhkeä betonitalo jakautuu sisällä vaaleiden aulatilojen valoisiksi monipolvisiksi ”kanjoneiksi”. Talon on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen.

Säveltäjä Kaija Saariaho valitsema voittaja julkistetaan syyskuussa

Palkinnon valitsijaksi haluttiin tänä vuonna valita kulttuurialan henkilö, joka on tullut tunnetuksi muun kuin arkkitehtuurin asiantuntijana. Kaija Saariaho on tunnetuimpia nykysäveltäjiämme, ja hän on kiertänyt laajasti kansainvälisiä konserttisaleja.

− Olen aina ollut kiinnostunut arkkitehtuurista ja luonnollisesti myös konserttisaleista. Ehdokaskohteita kiertäessäni pohdin erityisesti sitä, kuinka syvästi arkkitehtuuri muokkaa todellisuuttamme päivittäin", kertoo Kaija Saariaho.

− Kangasala-talo teki vaikutuksen muuntautumiskykyisellä auditoriollaan, monipuolisuudellaan ja veistoksellisella ulkomuodollaan.

Kangasala-sali, kuva Tuomas Uusheimo

Taustatietoa palkinnosta:

Esiraatiin kuuluivat tänä vuonna Arkkitehti-lehden päätoimittaja Jorma Mukala (esiraadin puheenjohtaja), Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste, arkkitehti Eero Lundén sekä rakennussuunnittelun professori, SOTERA-tutkimusinstituutin johtaja Pirjo Sanaksenaho. Raadin sihteerinä toimi SAFAn pääsihteeri Paula Huotelin.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014, jolloin se myönnettiin professori Rainer Mahlamäelle hänen Varsovaan suunnittelemastaan Puolan juutalaisten historiallisesta museosta. Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n asettama esiraati valitsee neljä-viisi ehdokasta, joista lopullisen valinnan tekee vuosittain kunniantehtävän saanut henkilö. Vuonna 2014 voittajan valitsi taloustieteilijä Sixten Korkman ja tänä vuonna päätöksen voittajasta tekee säveltäjä Kaija Saariaho.

Verkkosivut: www.arkkitehtuurinfinlandia.fi



Takaisin uutisiin