Tapahtumat

Mari Järventausta-Lindertz, tussimaalauksia

Aika: ke 25.04.2018 ‐ su 27.05.2018
Paikka: Galleria
VAPAA PÄÄSY

Kuvataiteilija Mari Järventausta-Lindertzin tussimaalauksia nähdään Kangasala-talon galleriassa 25.4. –27.5.2018.

Näyttelyn taiteilijatapaaminen la 12.5. klo 13. Vapaa pääsy.

Mari Järventausta-Lindertz havainnoi töissään luontoa, jossa jo muotonsa löytäneet muokkautuvat ja esittäytyvät teoksissa.

Haluan maalauksiini kasvoja: paljaita, sileitä ja luisevia sekä karvaisen rouheita. Koivun rungon mustavalkoista siksakkia ja peuran hampaan paljastamia; kivien koloista kasvaneita, hän kertoo.

Taiteilija käyttää töissään tummia maan värejä: ensivaikutelmaltaan vähäeleisiä, mutta yksityiskohtaisuudeltaan monipuolisen kirjavia. Lopputulokseen muodostuu mytologisiakin piirteitä.

Näyttelyssä on esillä teoksia vuosilta 2015–2018. Tuoreimmissa teoksissaan Järventausta-Lindertz käsitellyt surua, kaihoa ja ikävää. ”Surun noutajien” tarkoituksena on kuitenkin jakaa lohtua, ojentaa hartioitaan ja kumartua luokse.

Innoituksen lähteenä teoksille on toiminut muun muassa Kazuo Ishiguron romaani Ole luonani aina. Jos elämän ainutlaatuisena erityisyytenä ja kyseenalaistamattomana totuutena olisi vain uhrautuminen toisten puolesta, minkälaisen olomuodon se saavuttaisi?

Kajaanissa syntynyt taidemaalari ja kuvataiteilija Mari Järventausta-Lindertz (s. 1979) on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään ammattikorkeakoulusta vuonna 2003. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä suomalaisissa gallerioissa sekä Düsseldorfissa Saksassa ja Tartossa Virossa. Hänen teoksiaan nähty yhteis- ja ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla.

Mari Järventausta-Lindertz on Taidemaalariliiton, Tampereen Taiteilijaseuran sekä T.E.H.D.A.S. ry:n jäsen.
 
Lisätietoja taiteilijasta: http://www.artti.net/mari.jarventausta


Takaisin tapahtumiin