Buenos Airesin ääni Martin Alvarado joulutunnelmissa Kangasala-talossa

Buenos Airesin ääneksi kutsuttu argentiinalainen Martin Alvarado palaa Kangasala-taloon. Jouluinen tangokonsertti Canción de Navidad soi Kangasala-salissa keskiviikkona 1.12.2021 klo 19. Silloin kuullaan myös Alvaradon espanjankielinen versio Sydämeeni joulun teen -joululaulusta.
Martin Alvarado: Canción de Navidad Kangasala-talossa 1.12.2021.

Martin Alvarado

Luvassa on karismaattista laulua sekä tunnelmallista kitarointia, kun Martin Alvarado esittää upeita tangokappaleitaan. Artistin perinteisen repertuaarin lisäksi konserteissa kuullaan jouluaiheisia kappaleita, kuten espanjankielinen tulkinta kappaleesta Sydämeeni joulun teen (konsertin nimikappale Canción de navidad). Kangasala-salin lavalle nousee vahvistuksena Sibelius Akatemian kasvatti, kanttori, tango- ja bandoneontaituri Mikko Helenius.

Martin Alvarado on Argentiinan 2000-luvun merkittävin tangon ääni ja häntä pidetään yhtenä hienoimmista vokalisteista koko tangon historiassa. Alvaradon ura lähti Suomessa nousuun hänen laulettuaan Tampere Filharmonian solistina vuonna 2003. Hän on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa estradeilla sekä televisiossa. Vuonna 2013 Alvaradon konsertti palkittiin Englannissa Latin UK Awards -gaalassa, jonka myötä brittiläinen levy-yhtiö Riverboat Records päätyi julkaisemaan hänen uuden albuminsa. Alvaradon musiikkia kuullaan päivittäin radiokanavilla ympäri maailman.

Kangasala-salin tapahtumissa on maskisuositus ja Kangasala-talo pyytää asiakkaita huolehtimaan käsi- ja yskimishygieniasta.

Tapahtumiin voi tulla vain oireettomana. Jos asiakas sairastuu, Kangasala-talon koronaturva takaa sen, että hän saa rahat takaisin omasta ja yhden seuralaisensa lipusta, kunhan ilmoittaa asiasta ennen tapahtumaa Kangasala-talon asiakaspalveluun.

Martin Alvarado: Canción de Navidad
Ke 1.12. klo 19. Liput alk. 20/18 €

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste