Martin Alvarado
Luvassa on karismaattista laulua sekä tunnelmallista kitarointia, kun Martin Alvarado esittää upeita tangokappaleitaan. Artistin perinteisen repertuaarin lisäksi konserteissa kuullaan jouluaiheisia kappaleita, kuten espanjankielinen tulkinta kappaleesta Sydämeeni joulun teen (konsertin nimikappale Canción de navidad). Kangasala-salin lavalle nousee vahvistuksena Sibelius Akatemian kasvatti, kanttori, tango- ja bandoneontaituri Mikko Helenius.
Martin Alvarado on Argentiinan 2000-luvun merkittävin tangon ääni ja häntä pidetään yhtenä hienoimmista vokalisteista koko tangon historiassa. Alvaradon ura lähti Suomessa nousuun hänen laulettuaan Tampere Filharmonian solistina vuonna 2003. Hän on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa estradeilla sekä televisiossa. Vuonna 2013 Alvaradon konsertti palkittiin Englannissa Latin UK Awards -gaalassa, jonka myötä brittiläinen levy-yhtiö Riverboat Records päätyi julkaisemaan hänen uuden albuminsa. Alvaradon musiikkia kuullaan päivittäin radiokanavilla ympäri maailman.
Kangasala-salin tapahtumissa on maskisuositus ja Kangasala-talo pyytää asiakkaita huolehtimaan käsi- ja yskimishygieniasta.
Tapahtumiin voi tulla vain oireettomana. Jos asiakas sairastuu, Kangasala-talon koronaturva takaa sen, että hän saa rahat takaisin omasta ja yhden seuralaisensa lipusta, kunhan ilmoittaa asiasta ennen tapahtumaa Kangasala-talon asiakaspalveluun.
Martin Alvarado: Canción de Navidad Ke 1.12. klo 19. Liput alk. 20/18 €
Irmeli Jokilampi viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kangasala-talo Oy p. 050 300 1391 irmeli.jokilampi@kangasala-talo.fi
Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.
Δ
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste