Joulun sankari konserttiversiona 20.12.

Lasse Heikkilän säveltämä musikaali Joulun sankari kuullaan Kangasala-talossa konserttiversiona. Musiikkiteatteri Valkia tarjoaa tunnelmallisen kokonaisuuden laulua ja tanssia. Laulusolisteina kuullaan Liina-Lotta Hakamäkeä ja Janne-Tapani Simolaa. 
Joulun sankari -konsertti Kangasala-talossa joulukuussa 2019.

Joulun sankari konserttiversiona 20.12. Kangasala-talossa

Joulun sankari -konsertti tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi kesken joulukiireiden. Lapsiperheet on huomioitu myös lippujen hinnoissa, sillä alle 18-vuotiaat pääsevät Kangasala-talon konserttiin viidellä eurolla pe 20.12. klo 19. Konsertti perustuu Lasse Heikkilän säveltämään joulumusikaaliin. Musiikkiteatteri Valkian solisteina laulavat Kangasala-taustaiset Liina-Lotta Hakamäki ja Janne-Tapani Simola.

Musiikki on ollut aina läsnä Liina-Lotan elämässä. Hän on laulanut pienestä pitäen, ja pianoakin hän on ehtinyt soittamaan jo yhdeksän vuotta. Liina-Lotta on ollut mukana kolmessa eri musikaalissa: Sound of music 2009, Annie 2012 ja Hullu prinssi 2019. Nykyään Liina-Lotta opiskelee laulua Pirkanmaan musiikkiopistolla. Liina-Lotta nauttii esiintymisestä, ja se on hänelle luontaista.

Janne on laulun ja teatterin monilahjakkuus, jonka sukujuuret ovat Kangasalla. Jannen innostus lauluun syntyi jo pienenä poikana. Hän on edesmenneen oopperalaulaja Antti-Tapani Simolan poika, ja hän on käynyt oopperalaulaja Hanna Kronqvistin laulutunneilla. Janne on harrastanut teatteria yksivuotiaasta lähtien ja laulanut ensimmäisen soolonsa musikaalissa kolmevuotiaana.

Joulun tunnelman lomassa saadaan myös pieni maistiainen pääsiäisen tulevasta suurmusikaalista Simon Kyreneläinen. Konsertti toteutetaan yhteistyössä musiikkiyhtye Sibbe-siskojen kanssa.

Kangasala-talon ja työryhmän tuottaman konsertin kesto on noin 1 t 20 min. Siinä ei ole väliaikaa.

Joulun sankari -konsertti to 20.12. klo 19, liput alk. 18/15/5 €

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
040 773 0148 0400 304 530
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste