Esiintymässä ovat muiden muassa kansainvälistä solistiuraa tekevä viulistitaituri Tami Pohjola, kansainvälisillä lavoilla konsertoiva kamarimuusikko ja säveltäjä, pianisti Johannes Piirto, Helsingin kaupunginorkesterin 1. soolosellisti Lauri Kankkunen, Suomen kansallisoopperan orkesterin soolosellisti Samuli Peltonen, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sooloalttoviulisti Saara Kurki sekä erityisesti barokki- ja nykymusiikkiin vihkiytynyt sopraano Meeri Pulakka. Konsertteja järjestetään Kangasala-talossa sekä Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkoissa. Festivaaliohjelmaan kuuluu myös lastenkonsertti, yleisölle ilmaiset ulkoilmakonsertit Arboretum Frickin puutarhassa ja Kirkkoharjun näkötornilla sekä uutuutena myöhäisillan konsertti Pälkäneen Rauniokirkossa.
Festivaalin pääasiallisena konserttipaikkana toimii jälleen Kangasala-talo, jossa järjestetään neljä festivaalin konserteista. Heti festivaalin avajaiskonsertissa to 13.6. klo 19 päästään nauttimaan Kangasala-salin erinomaisesta akustiikasta. Ohjelmassa on muun muassa Ranskalaisen impressionismin pioneerin Claude Debussyn viimeisiin teoksiin kuuluva viulusonaatti, sekä Gabriel Faurén nuoruuden mestariteos Pianokvartetto nro 1. Avajaiskonsertin taiteilijoina loistavat muiden muassa viulistit Tami Pohjola ja Rebecca Roozeman ja pianisti Johannes Piirto.
Kuhmalahden kirkossa kuullaan perjantaina 14.6. klo 15 ohjelma, joka heijastelee menetetyn rakkauden ja luonnon kauneuden lumoa. ”Auringon alla” nimeä kantavassa konsertissa taituroi muun muassa sopraano Meeri Pulakka tulkiten yhden laulukamarimusiikin mestariteoksista, Respighin Il Tramonto (Auringonlasku) – teoksen sopraanolle ja jousikvartetille.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä perjantain myöhäisillan konsertti ”Yösoitto raunioilla” tarjoaa tunnelmallisen elämyksen Pälkäneen Rauniokirkossa perjantaina klo 22. Suomen kansallisoopperan orkesterin soolosellisti Samuli Peltonen esittää J.S. Bachin ja Kaija Saariahon musiikkia myöhäisillan taivaan alla. Sateen sattuessa konsertti siirretään Pälkäneen kirkkoon.
Festivaalilauantaina klo 15 Sahalahden kirkossa kuullaan kiehtova kokoelma pohjoismaisia sävellyksiä. Pääosassa esiintyy Suomen eturivin harmonikkataiteilija Janne Valkeajoki, joka yhdessä festivaalin jousisoittajien kanssa loihtii ilmoille mielenkiintoisen tunnelmien kirjon. Sahalahden kirkossa tänä kesänä toteutettava julkisivuremontti ei vaikuta konsertin järjestämiseen.
Kangasala-talolla koetaan perjantaina klo 19 vaikuttava konsertti, kun 16-henkinen kuoro ja festivaalin taiteilijat yhdistävät voimansa. Kuoroteosten lomassa viulisti Tami Pohjola ja pianisti Johannes Piirto esittävät tämän vuoden festivaalin nimikkoteoksen, Jaakko Kuusiston Valo op. 23. Konsertti huipentuu esitykseen Peteris Vasksin teoksesta Plainscapes, jonka näyttävästä valosuunnittelusta vastaa Kangasala-talon teknikko Petrus Tuisku.
Festivaalin lastenkonsertissa kuullaan tänä kesänä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! svengaavaa musisointia. Orkesteri viihdyttää Kangasala-talolla lauantaina klo 12 sekä lapsia että aikuisia kansanmusiikkiperinnettä kunnioittaen, halliten myös muut musiikilliset tyylilajit kalevalaisesta laulusta salsaan ja sottiisiin, jazzista reggaen rytmeihin. Luvassa svengaavaa menoa ja meininkiä!
Torstaina 13.6. klo 16 pääsee nauttimaan kamarimusiikista kauniiden alppiruusujen ympäröimänä Arboretum Frickissä ja sunnuntaina klo 15 on perinteinen Kesäpäivä Kirkkoharjulla -ulkoilmakonsertti. Molempiin ulkoilmakonsertteihin on vapaa pääsy! Kirkkoharjulla esiintyy trumpetisti Visa Haarala ja tuubisti Aleksi Saraskari, jotka tarjoavat rentoa tunnelmaa, hulvattomia tulkintoja ja yllätyksiä, joista vaskitaikurit itsekin hämmästyvät!
Lauantaina klo 19 festivaalilla kuullaan viihdyttävä ja tunteita herättävä konserttiohjelma, joka on koottu kutsuvieraiden toiveista. Konsertissa TV:stä tuttu toimittaja ja juontaja Salla Paajanen johdattelee kutsuvieraat kertomaan tarinansa toiveiden takana. Kutsuvieraina ovat näyttelijä ja laulaja Anu Hälvä, muun muassa Tampere Filharmonian intendenttinä toiminut Helena Hiilivirta, näyttelijä ja muusikko Timo Kahilainen sekä kangasalalainen jazz-komeetta Masa Orpana. Toiveteoksia toteuttavat festivaalin taiteilijat.
Festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina kuullaan väkevä ja tummasävyinen ohjelma, jonka aloittaa Dimitri Yanov-Yanovskyn Lachrymae. Sopraano Meeri Pulakan tulkitsema sielumessun tuomiopäiväteksti saa jousikvartetin säestämänä hartaat, mutta voimalliseksi kohoavat puitteet. Jousisekstetto Verklärte Nacht on 150-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävän Arnold Schönbergin todellinen kulttiteos, jonka säveliin on hyvä päättää tämän vuoden festivaali.
Festivaalin lippuja on saatavilla Lippupisteen verkkokaupasta Lippu.fi, myyntipisteistä ja R-kioskeista kautta maan sekä tuntia ennen ovelta, jos lippuja riittää. Kangasala-talossa järjestettäviin konsertteihin saa ennakkolippuja myös Kangasala-talon lipunmyynnistä.
Festivaalin yhteistyökumppaneina toimivat Kangasala-talo, Kangasalan seurakunta, Visit Kangasala, Kangasalan kaupunki ja OP Kangasala.
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste