Katja Lundén Companyn flamencovaikutteinen uutuusteos vierailee Kangasala-talossa

Katja Lundén Companyn Universo kuljettaa katsojan unen ja valveen rajamaille Anna-Mari Kähärän säveltämän musiikin, flamencon, nykytanssin ja musiikkiteatterin energialla. Esitys nähdään Kangasala-talossa ke 23.10.2019 klo 19.
Katja Lundén Company: Universo Kangasala-talossa lokakuussa 2019.

Kuva: Saara Autere

Katja Lundén Companyn teos Universo on Anna-Mari Kähärän säveltämä huikea laulu- ja tanssimatka unen ja valveen rajamaille. Läpisävelletty teos on vahvasti flamencon juurilla, versoillen nykytanssin kautta uudenlaiseen musiikkiteatteriin.

Katja Lundénin ja Janne Marja-ahon koreografiat yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi teokseksi, jossa ääni ja liike ovat yhtä. Lavalla viisihenkisen tanssiryhmän kanssa musisoivat loistavat Anna-Mari Kähärä ja Sara Puljula.

– Teoksen työryhmä koostuu alansa ehdottomista huipuista. On ollut suuri ilo tehdä työtä heidän kanssaan. Lopputulos on kaunis, yllättävä ja ennennäkemätön. Teatterimusiikin, flamencon ja nykytanssin liitto saa lavalla aikaan mielettömän energianpurkauksen, kuvailee Companyn taiteellinen johtaja Katja Lundén.

Teoksen koreografit ovat Katja Lundén ja Janne Marja-aho. Tanssijoita teoksessa on viisi, ja muusikot ovat Anna-Mari Kähärä ja Sara Puljula.

Universo saa kantaesityksensä Aleksanterin teatterissa Helsingissä 15. lokakuuta 2019.

Katja Lundén Companyn edellinen teos oli Kari Heiskasen ohjaama Flamencosauna (2017), jonka musiikista vastasi Kimmo Pohjonen. Teos yhdisteli flamencoa, nykytanssia ja teatteria.

Flamencosauna oli yleisö- ja arvostelumenestys, jota luonnedittiin “täystyrmäykseksi, jota taivaan tähdetkin kadehtivat” (Aamulehti).

Työryhmä:

Esiintyjät: Anna-Mari Kähärä, Laura Lahe, Katja Lundén, Janne Marja-aho, Sara Puljula, Senja Suvanto ja Laura Viding

Koreografia: Katja Lundén ja Janne Marja-aho
Musiikin sävellys: Anna-Mari Kähärä
Ohjaus ja käsikirjoitus: Katja Lundén, Janne Marja-aho ja Anna-Mari Kähärä
Käsikirjoituksen konsultaatio: Aina Bergroth
Ohjauksen konsultaatio: Kari Heiskanen
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valo- ja äänisuunnittelu: Janne Teivainen

Katja Lundén Company: Universo Kangasala-salissa ke 23.10.2019 klo 19
Liput Kangasala-talolta 25/22 €, Lippu.fi alk. 27,50/24,50 € + toim.maksu

Mediakuvat kansiossa

Kuvaajan nimi tiedoston nimessä, mainittava julkaistaessa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Laura Pekkala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kangasala-talo Oy
050 300 1391
laura.pekkala@kangasala-talo.fi

www.kangasala-talo.fi
www.facebook.com/kangasalatalo
www.twitter.com/Kangasalatalo

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
040 773 0148 0400 304 530
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste