Klassikoiden sävelet soivat Sauli Tiilikaisen ja Jukka Nykäsen konsertissa Kangasala-talossa

Baritoni Sauli Tiilikaisen ja pianisti Jukka Nykäsen Klassikoita Sinulle -konsertissa torstaina 21.2. klo 19 kuljetaan klassikoiden matkassa Mozartista Merikantoon ja musikaalien maisemiin.
Baritoni Sauli Tiilikainen ja pianisti Jukka Nykänen esiintyvät Kangasala-talossa.

Sauli Tiilikainen

Lämminhenkisessä konsertissa matkataan klassisen oopperan maailmasta kevyempiin musikaalimelodioihin.

Konsertin avaavat ooppera-aariat Mozartin Figaron häistä ja Donizettin Don Pasqualesta.

Suomalaisista säveltäjistä mukana ovat muiden muassa Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Oskar Merikanto, joilta kuullaan useampi suosittu yksinlaulu kultakin. Sibeliukselta ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi rakkausrunoon sävelletty Illalle sekä Ristilukki, Kuulalta Eteläpohjalaisia kansanlaulusovituksia ja Pappani maja sekä Merikannolta Illansuussa ja Nuoruuden ylistys.

Lisäksi kuullaan kappaleita Richard Straussilta ja Selim Palmgrenilta.

Illan huipentavat musikaalisävellykset rakastetuista musikaaleista Sound of Music ja Viulunsoittaja katolla.

Sauli Tiilikainen kertoo illan aikana kappaleiden taustoista ja uralleen mahtuneista hauskoista ja dramaattisistakin hetkistä.

– Luvassa on välitöntä ja lämmintä tunnelmaa, hän lupaa.

Sauli Tiilikainen on Suomen tunnetuimpia baritonilaulajia ja on ollut kiinnitettynä Suomen kansallisoopperan solistikuntaan vuosina 1980-1992. Freelance-oopperalaulajana nykyään työskentelevän Tiilikaisen viimeisimpiä rooleja ovat Benoitin rooli Giacomo Puccinin La Bohèmessa Tampereen Oopperassa keväällä 2019 sekä Sillanpää-oopperan nimirooli kesinä 2017 ja 2018 Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa.

Jukka Nykänen tunnetaan pianistina, säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina, sekä sanavalmiina musiikkiohjelmien TV- ja radiokommentaattorina. Nykänen on julkaissut kaksi omista pianosovituksista koostuvaa soololevyä, joista levyn Pianovirtuoso Helsingin Sanomat valitsi yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä.

Tiilikainen ja Nykänen: Klassikoita Sinulle Kangasala-talossa to 21.2.2019 klo 19

Liput Kangasala-talolta 25/2312 €, Lippu.fi 27,50/25,50/13,50 € + toimitusmaksu

Verkkokauppaan

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste