Metsä on elokuvakonsertti, jossa Lasse Heikkilän säveltämä ja seitsemän muusikon soittama livemusiikki sekä Veikko Ruohotien videokuvaus kertovat yhteistä tarinaa suomalaisesta metsästä.
Teoksessa monin paikoin koskemattomat metsät elävät dramaattisten vuodenaikojen vaihteluissa. Metsän musiikki hengittää kansallisromantiikan hengessä yhdistäen jousikvartetin pehmeyden kirpeämpiin suomalaisten perinnesoitinten sävyihin. Veikko Ruohotie on ajanut kameroineen tuhansia kilometrejä vangitakseen revontulet ja muut luonnonilmiöt eri vuodenaikoina.
– Kuva on kuin teoksen koreografia, niin tarkasti se menee yhteen musiikin kanssa. Kun salama leimahtaa, musiikissa jyrähtää, teoksen säveltäjä Lasse Heikkilä kuvailee musiikin ja kuvan yhteyttä teoksessa.
Kuva ja musiikki herkistävät yhdessä elämän ihmeen äärelle. Pohjoisen vuodenkierron ja ihmiselämän yhtäläisyys avautuu selittämättä, kun heräävä kevät puhaltaa elämän elottomaan. Viattoman lapsuuden ja vitaalisen nuoruuden kautta lähdetään matkalle kohti syksyä, joka pakottaa luopumaan kaikesta siitä, mitä kukin on saanut aikaan.
– Luonnonkierto muistuttaa ihmisen elämäntarinaa. Molemmissa on erilaisia vaiheita, joista jokainen kuitenkin on yhtä hieno. Luonnossa sama miljöö muuttuu vaiheittaa luonnon kiertokulussa. Ihmisen elämässä ollaan erilaisissa mielenmaisemissa, mutta tarina jatkuu, Lasse Heikkilä pohtii.
– Metsä-elokuvakonsertin luontokuvat ovat täynnä symboliikkaa, jonka tulkinnassa musiikki on avain. Musiikki tuo tunteen mukaan, ja tarinan voin kokea kokonaisvaltaisemmin. Kuvan ja musiikin yhteisvaikutus on teoksessa se tärkein, Heikkilä kertoo.
Säveltäjä Lasse Heikkilän laajan tuotannon tunnetuimpia teoksia ovat Suomalainen messu (The Story Of Finland) and Simon Kyreneläinen -musikaali (Simon of Cyrene). Heikkilän lauluja on käännetty yli 90 kielelle.
Videokuvaaja Veikko Ruohotie on ansioitunut eri puolilla maailmaa kuvattujen luontodokumenttien ja multivisioesitysten kuvaajana. Heikkilä ja Ruohotie ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1988.
Metsän valmistuminen ideasta ensiesitykseen kesti kolme vuotta. Musiikki ja kuvakerronta ovat rakentuneet interaktiivisesti taiteilijoiden inspiroituessa toistensa tuotoksista. Seitsemän muusikon versio valmistui 2016. Esityksiä on takana tusinan verran eri puolilla Suomea. Metsä on lähdössä Japanin kiertueelle joulukuussa 2019.
Esiintyjät
Joonatan Rautio – saksofoni, melodion Lasse Heikkilä – kitara, kantele, jouhikko, nokkahuilu, lyömäsoittimet Saila Ruotsala – kitara, laulu, lyömäsoittimet Jasmin Mönkkönen – I viulu Elina Törmä – II viulu Antti Vesterinen – alttoviulu Mandi Lammi – sello Metsä – elokuvakonsertti Kangasala-talossa to 4.4.2019 klo 19 Liput Kangasala-talolta 24/22/12 €, Lippu.fi alk. 26,50/24,50/13,50 € + toimitusmaksut (alk. 1 € www.lippu.fi)
Mediakuvia kansiossa
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Lasse Heikkilä 0405097141 lasse@lasse.net
Laura Pekkala Viestintä- ja markkinointipäällikkö laura.pekkala@kangasala-talo.fi 050 300 1391
Δ
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste