Masa Orpana, Silvennoinen & Hela ja Gospel Power Kangasala-taloon syyskuussa

Kangasala-talon syyskuu tuo taloon tuttuja nimiä, joilla on vahvat kytkennät Kangasalle. Masa Orpana Honk & Johnny Gideon, Silvennoinen & Hela & Band ja Gospel Power mukanaan Pentti Hietanen tarjoilevat sekä laadukasta musiikkia että hyvää tunnelmaa.
Silvennoinen & Hela & Band Kangasala-talossa 17.9.2022.

Heikit Hela ja Silvennoinen, kuva: Harri Hinkka

Masa Orpana Honk & Johnny Gideon pääsevät soittamaan toukokuulta sairaustapauksen vuoksi syksyyn siirtyneen keikkansa perjantaina 2.9.2022. Kevään konserttiin ostetut liput käyvät sellaisenaan tähän esitykseen. Masa Orpana Honk tuo juurimusiikin riemun ja monipuoliset rytmit nykyaikaiseen jazz-ympäristöön. Yhtyeen valtti on kolmen saksofonin sektio, jota komppaa New Orleansin hengessä sykkivä rytmiryhmä. Bändin musiikissa yhdistyvät blues, afroamerikkalainen juurimusiikki sekä jazzin kieli pitkälle vietyjen improvisaatioiden, omien sävellysten ja hiottujen sovitusten muodossa.

Lasse Heikkilän ja kumppaneiden Kangasalla vuonna 1980 perustama Gospel Power -yhtye nousi muutamassa vuodessa yhdeksi suomigospelin merkittävimmistä uranuurtajista, joka kiersi myös Keski-Euroopassa. Yhtyeen viimeisenä solistina lauloi Heikki Hela vuoteen 1988 asti. Ylösnousseen bändin Kangasalan konsertissa Kerran vielä – Gospel Power! perjantaina 16.9.2022 on mukana myös alkuaikoina bändissä piipahtanut Pentti Hietanen.

Seuraavana iltana Kangasala-salin lavalle nousevat Heikki Silvennoinen ja Heikki Hela bändinsä kera. Silvennoinen & Hela & Band -konsertissa lauantaina 17.9.2022 Heikkien takana rytmeistä huolehtii “Suomen virallinen komppi” eli Anssi Nykänen rummuissa ja Harri Rantanen bassossa.

Konsertin musiikillinen kirjo kuvastaa molempien muusikoiden lähtökohtia soittamiseen ja rakkautta musiikkiin. Silvennoisella on enemmän brittiblues-vaikutteita, jotka jopa hänen suomenkielisissä biiseissään tuovat yhtäläisyyden Claptonin ja Yardbirdsien kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen. Helan musiikissa on enemmän ”Kaliforniaa” ja letkeyttä, joka paistaa läpi hänen tuotannostaan. Helan musiikki muistuttaa suomalaisuudessaan kuitenkin niistä juurista, joista kaikki on lähtenyt.

Viikonlopun tarjonnan täydentää sunnuntai-iltapäivänä 18.9.2022 kello 15 esitettävä teatterihupailu Johannes ja Kyllikki Vironperällä. Janne Kyyhkynen on ilmetty Johannes Virolainen ja Pauliina Hukkanen sujahtaa luontevasti Kyllikki Virolaisen nahkoihin. Ohjauksesta vastaa Mika Nuojua.

Masa Orpana Honk & Johnny Gideon
Pe 2.9.2022 klo 19, liput alk. 20/15 €
Tilaisuus Kangasala-talon verkkosivuilla ›

Kerran vielä – Gospel Power!
Pe 16.9.2022 klo 19, liput alk. 30/28 €
Tilaisuus Kangasala-talon verkkosivuilla ›

Silvennoinen & Hela & Band
La 17.9.2022 klo 19, liput alk. 30/28 €
Tilaisuus Kangasala-talon verkkosivuilla ›

Johannes ja Kyllikki Vironperällä
Su 18.9.2022 klo 15, liput alk. 23/20 €
Tilaisuus Kangasala-talon verkkosivuilla ›

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste