Menestysmusikaali Hullu Prinssi palaa Kangasala-talon lavalle uudessa kuosissa!

Tammikuussa 2019 Kangasalan lukion tuottama Hullu Prinssi -musikaalin kantaesitys saavutti suuren suosion yhdeksän loppuunmyydyn esityksen muodossa. Musikaali keräsi kiitosta ja ihastusta ammattitaitoisella ja energisellä esityksellään sekä katsojilta että kriitikoilta. Kaikki eivät kuitenkaan ehtineet musikaalin katsomoon kantaesityksen aikana. Siksi yleisön pyynnöstä Hullu Prinssi 2.1. palaa lavalle uusin ilmein 21.01.2021.
Menestysmusikaali Hullu Prinssi palaa Kangasala-talon lavalle uudessa kuosissa tammikuussa 2021!

Kuva: Johanna Jeronen

”Hullu Prinssi 2.1. tulee sisältämään vähän vanhaa, paljon uutta ja jotain sinistä ”, teoksen uusi ohjaaja Sanna Majanlahti luonnehtii tammikuussa 2021 ensi-iltansa saavaa esitystä.

Hanna Suutelan alkuperäisen käsikirjoituksen ideaan kuuluen musikaalin alku- ja loppukohtaus ovat aina uuden tuotantoryhmän ideoimia – näin jo kantaesityksen nähneetkin tulevat näkemään aivan uudenlaisen musikaalin. Musiikin säveltänyt ja sovittanut Maija Koskenalusta on myös luonut Hullu Prinssi 2.1 :een peräti kaksi uutta laulua. Roolituksissa on myös tapahtunut luonnollista uusiutumista, vaikka tuttujakin kasvoja lavalla nähdään.

Musikaalin graafinen ilme on vaihtunut oranssista turkoosinsiniseen ja uusi lavastaja Maarit Kalmakurki luo yhdessä valosuunnittelija Päivi Ronkaisen kanssa uuden näyttämöllisen kuvan fantasiamusikaalin tarinan ympärille. Puvuista ja maskeerauksesta vastaa tuttuun tapaan Joanna Weckman. Koreografioista vastaavat Moona Lehtola ja Kaisu Koittola, jotka olivat mukana myös kantaesityksessä 2019.

Hullu Prinssi 2.1. on romanttinen fantasiakomedia 2000-luvun tytöstä, joka Mark Twainin tai Jalmari Finnen tarinoiden hengessä siirtyy unessa Katarina Jagellonican ja Suomen herttua Juhanan hääpäivään vuonna 1562. Hän kohtaa mm hovimiehet Rosenkranzin ja Guildensternin, lukuisia Turun herttuahovin tunnistettavia hahmoja sekä kiireisen hovikirjurin nimeltä Finne. Unen kuluessa Martina rakastuu prinssi Magnus Vaasaan eli tarina kertoo vaihtoehtoisen selityksen sille, mistä Ruotsin historian hullu Vaasa-prinssi eläessään houraili.

Tarinan syvempiin teemoihin kuuluvat vieraan ja toiseuden pelko, omaksi itsekseen kasvamisen tärkeys sekä tarinan ja historiankirjoituksen erot. Hullu prinssi 2.1. eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen, on kirjoitettu nimenomaan lukiolaisille ja tarinalla on myös yhteyksiä Kangasalan omaan historiaan.

Tuotantotiimi:

Käsikirjoitus ja laululyriikat Hanna Suutela
Musiikin sävellys ja sovitus Maija Koskenalusta
Ohjaus ja esitysdramaturgia Sanna Majanlahti
Lavastus Maarit Kalmakurki
Pukusuunnittelu ja maskeeraus Joanna Weckman
Valosuunnittelu Päivi Ronkainen
Koreografia Moona Lehtola ja Kaisu Koittola
Graafinen suunnittelu, taitto ja kotisivut Johanna Jeronen
Äänisuunnittelu, orkesterin ja kuoron harjoitus Panu Ukkonen ja Maija Koskenalusta
Tekninen äänisuunnittelu Petri Kuha
Sosiaalinen media ja markkinointi Iiro Pekonen
Tekniikka Petrus Tuisku
Tuottaja Ismo Tahvanainen

Hullu prinssi 2.1. eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen

Esitykset:

to 21.1.ensi-ilta klo 19
pe 22.1 klo 19
la 23.1 klo 14 ja 19
ti 26.1 klo 19
ke 27.1 klo 19
pe 29.1 klo 19
la 30.1 klo 15

Liput:

Lippu.fi ja Kangasala-talon lipunmyynti, alk. 20/15/12 €
Lipunmyynti alkaa maanantaina 2.11.2020

Median yhteydenotot:

Ismo Tahvanainen
ismo.tahvanainen@kangasala.fi
050 380 3334

Seuraa meitä:

Verkkosivut ›

Musikaalin kaupallinen yhteistyö Kangasalan Sanomien verkkosivuilla ›

Facebook ›

Instagram ›

Noudatamme Hullu Prinssi 2.1. -musikaalissa voimassa olevia THL:n turvasäännöksiä koskien Korona –epidemiaa.

Valokuvia tästä linkistä ›

Lisätietoja:

Irmeli Jokilampi
viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kangasala-talo Oy
p. 050 300 1391
irmeli.jokilampi@kangasala-talo.fi

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste