Metsä-elokuvakonsertissa luonnonkierto rinnastuu ihmisen elämänkulkuun

Lasse Heikkilän mieleenpainuva elokuvakonsertti kuullaan Kangasala-salissa torstaina 4.4.2019 klo 19. Seitsemän muusikon livenä salissa soittama musiikki ja Veikko Ruohotien pohjoista luontoa kuvaava elokuva kertovat yhteistä tarinaa suomalaisesta metsästä.
Metsä − elokuvakonsertti Kangasala-talossa.
Metsä – elokuvakonsertti vie katsojansa keskelle koskematonta luontoa, tiettömien taipaleiden taakse, jossa metsät elävät dramaattisten vuodenaikojen vaihteluissa.

Lasse Heikkilän säveltämä musiikki hengittää kansallisromantiikan hengessä yhdistäen jousikvartetin pehmeyden kirpeämpiin suomalaisten perinnesoitinten sävyihin. Veikko Ruohotie on ajanut kameroineen tuhansia kilometrejä vangitakseen revontulet ja muut luonnonilmiöt eri vuodenaikoina.

Kuva ja musiikki herkistävät yhdessä elämän ihmeen äärelle. Pohjoisen vuodenkierron ja ihmiselämän yhtäläisyys avautuu selittämättä, kun heräävä kevät puhaltaa elämän elottomaan. Viattoman lapsuuden ja vitaalisen nuoruuden kautta lähdetään matkalle kohti syksyä, joka pakottaa luopumaan kaikesta siitä, mitä kukin on saanut aikaan.

Säveltäjä Lasse Heikkilä kertoo, että videokuva on kuin teoksen koreografia, sillä niin tarkasti se menee yhteen musiikin kanssa. Kun salama leimahtaa, musiikissa jyrähtää.

Säveltäjä Lasse Heikkilän laajan tuotannon tunnetuimpia teoksia ovat Suomalainen messu (The Story Of Finland) and Simon Kyreneläinen -musikaali (Simon of Cyrene). Heikkilän lauluja on käännetty yli 90 kielelle.

Videokuvaaja Veikko Ruohotie on ansioitunut eri puolilla maailmaa kuvattujen luontodokumenttien ja multivisioesitysten kuvaajana. Heikkilä ja Ruohotie ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1988.

Metsän valmistuminen ideasta ensiesitykseen kesti kolme vuotta. Musiikki ja kuvakerronta ovat rakentuneet interaktiivisesti taiteilijoiden inspiroituessa toistensa tuotoksista. Seitsemän muusikon versio valmistui 2016. Esityksiä on takana tusinan verran eri puolilla Suomea. Metsä on lähdössä Japanin kiertueelle joulukuussa 2019.

Esiintyjät

Joonatan Rautio – saksofoni, melodion
Lasse Heikkilä – kitara, kantele, jouhikko, nokkahuilu, lyömäsoittimet
Saila Ruotsala – kitara, laulu, lyömäsoittimet
Jasmin Mönkkönen – I viulu
Elina Törmä – II viulu
Antti Vesterinen – alttoviulu
Mandi Lammi – sello

Metsä – elokuvakonsertti to 4.4.2019 klo 19

Liput Kangasala-talolta 24/22/12 €
Lippu.fi alk. 26,50/24,50/13,50 € + toimitusmaksut ›

Lue lisää ja osta liput ›

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste