Rakastettu Lumiukko-animaatio lumiukkojen säestyksellä Kangasala-talossa torstaina 15.12. klo 19

Kangasala-talossa Lumiukko-elokuva nähdään elävän musiikin säestyksellä, kun Hyvinkään Orkesteri ja Lapsikuoro Tactus herättävät eloon tutut sävelmät. Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen pääsee pitkästä aikaa esiintyjänä Kangasala-talon lavalle.
Joulun rakastettu Lumiukko-animaatioelokuva Hyvinkään Orkesterin säestyksellä Kangasala-talossa 15.12.2022.

Lumiukko-animaatioelokuva

Lumiukko on satumaailma parhaimmillaan. Se on ajaton, tunteikas ja musiikillisesti korkeatasoinen”, Hyvinkään Orkesterissa kontrabassoa soittava Kotilainen kuvailee.

”Soittajien pukukoodi tässä esityksessä kuuluu: ei mitään mustaa, ei smarttia ei casualia, vaan teemana on lumiukko. Minäkin siis aion tulla ensimmäistä kertaa talon lavalle aamutossut jalassa ja pipo päässä”, Kotilainen naurahtaa.

Hyvinkään Orkesteria johtaa kapellimestari Aliisa Neige Barrière, jonka äiti, säveltäjä Kaija Saariaho, on tuttu suuremmallekin yleisölle.

Konsertin solisti Lapsikuoro Tactus on laulattanut tamperelaisia alakoululaisia vuodesta 1974. Tactuksessa harjoitellaan kuorolaulun perustaitoja. Kuoronjohtaja Emmi Kleemola on itsekin entinen tactuslainen vuosilta 1991–1994.

Tänä vuonna 40-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä brittiläinen animaatioelokuva Lumiukko on monelle rakas. Se on esitetty Suomessa televisiossa joka jouluaatto vuodesta 1992 lähtien. Elokuvan musiikin on säveltänyt Howard Blake. Tunnetuin kappale lienee Walking In The Air. Laulusta on tehty kaksikin suomennosta, Tarleena Sammalkorven sanoitus Avaruus vuodelta 1989 ja Jukka Itkosen suomennos Sun nimesi on maa vuodelta 1999.

Lumiukko torstaina 15.12.2022 klo 19, liput alkaen 13 €, perhelippu neljälle 40 €

Kangasala-talon muissa joulukonserteissa kuullaan tänä vuonna Katri Ylanderia ja Suomalaista barokkiorkesteria.

Pop-laulaja Katri Ylanderin Jouluiltana-konsertissa soi Jouluilta-singlen lisäksi Katrille tärkeitä joululauluja.

Suomalaisen barokkiorkesterin Italialainen Joulu -konsertti rakentuu pastoraalimusiikin ympärille, joka kuuluu olennaisesti italialaiseen jouluperinteeseen. Paimenet – italiaksi pastori – musisoivat kedoillaan, ja joulun alla he tulivat soittamaan kyliin ja kaupunkeihin seimikuvaelmien luokse. Barokin aikana kansanperinteen elementit siirtyivät taidemusiikkiin, ja niinpä lukemattomissa joulun aikaan liittyvissä teoksissa kuullaan näitä pastoraalimusiikin elementtejä: säkkipillien ja ruokolehtipuhaltimien sointia ja melodian keinahtelevaa, kolmijakoista poljentoa. Konsertin solistina laulaa sopraano Maria Ladurner.

Katri Ylander: Jouluiltana torstaina 8.12.2022 klo 19, liput alkaen 22 €

Italialainen joulu keskiviikkona 14.12.2022 klo 19, liput alkaen 28 €

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste