Seela Sella esiintyy Ihan Seelana Kangasala-talossa

Seela Sella on nyt ajankohtaistakin ajankohtaisempi. Kangasala-talossa esitetään Seela Sellan elämän ympärille rakennettu teatteritapahtuma Ihan Seelana 26.2.2020. Esityksessä Sella kertoo elämästään ja urastaan keskustellen Kari Paukkusen kanssa.
Seela Sellan elämän ympärille rakennettu teatteritapahtuma Ihan Seelana Kangasala-talossa 26.2.2020.

Ihan Seelana perustuu Seela Sellan elämään ja työhön. Esityksen ytimenä on haastattelu, jossa Seela ja Kari Paukkunen käyvät yhdessä läpi Seelan elämäntarinaa ja työtä. He ovat tunteneet toisensa vuodesta 1973 ja siitä lähtien myös työskennelleet paljon yhdessä.

Tarinoinnin lomassa näytetään videokatkelmia Leena Tammisen kirjoittamista Seelan esityksistä Seela Sella seisaallaan, Ottaa sydämestä, Seela Sella ja Pieni eläin sekä Yhtä matkaa. Seela tarjoaa myös joitakin pieniä näytteitä taiteestaan.

Paitsi työstä, puhutaan Seelan lapsuudesta, opiskelusta ja avioliitosta. Kaiken kaikkiaan katsojilla on tilaisuus nähdä ja kuulla, miten tavallisesta pienestä Seela Virtasesta varttui rakastettu näyttelijä ja teatteritaiteen kunniatohtori Seela Sella.

Ihan Seelana
Ke 26.2. klo 19
Liput alk. 32/30 €, ryhmät 29 €

Kuvia tästä linkistä ›

Lisätietoja:

Irmeli Jokilampi
viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kangasala-talo Oy
p. 050 300 1391
irmeli.jokilampi@kangasala-talo.fi

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste