Suomalaisia lauluja ja pääsiäismusikaali Simon Kyreneläinen Kangasala-talossa

Huhtikuun puolenvälin tienoilla 19.4.2022 Suomalaisia lauluja -konsertissa laulaa Toivo Kuula -laulukilpailun voittanut sopraano Minna-Leena Lahti säestäjänään pianisti Markus Vaara. Musiikkiteatteri Valkian hieno versio Simon Kyreneläinen -musikaalista palaa Kangasala-taloon pääsiäisen alla keskiviikkona 13.4.2022.
Sopraano Minna-Leena Lahti ja pianisti Markus Vaara etsivät suomalaisuuden syvintä olemusta Kangasala-talossa huhtikuussa 2022.

Minna-Leena Lahti, kuva: Jari Kivelä

Simon Kyreneläinen on Lasse Heikkilän säveltämä, jo klassikon asemaan noussut pääsiäismusikaali, jota Musiikkiteatteri Valkia on esittänyt aiempina vuosina täydelle Kangasala-sallille ja koronan keskellä striimattuna Kangasala-talosta. Upea musiikki ja sekä kriitikoita että katsojia ihastuttanut musikaalielämys vievät pääsiäisen ydinsanomaan.

Tapahtumapaikkana on Juudean provinssi Rooman valtakunnassa AD 32. Painajaisia näkevä muukalainen etsii apua juutalaisilta suuren pääsiäisvaelluksen aikaan ja tapaa pienen seurueen poikkeuksellisesta rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta opettavan rabbin seuraajia. Näyttämöllä on 16-henkinen ensemble ja musiikista vastaa 13-henkinen orkesteri kapellimestarinaan Teemu Hämäläinen. Suosittelemme teosta 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille katsojille.

Sopraano Minna-Leena Lahti ja pianisti Markus Vaara ovat suomalaisuuden jäljillä Suomalaisia lauluja -konsertissaan tiistaina 19.4.2022. Konsertti esittelee Oskar Merikannon, Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan sekä muiden kotimaisten säveltäjien parhaimmistoa. Toivo Kuula -laulukilpailun elokuussa 2021 voittanut Minna-Leena Lahti etsii konsertissaan suomalaisuuden syvintä olemusta. Sopraano ja säestäjä pohtivat, mikä tekee meistä suomalaisia, kuka on suomalainen ja onko ilo duurissa teeskentelyä.

Tapahtumiin voi tulla vain oireettomana. Jos asiakas sairastuu, Kangasala-talon koronaturva takaa sen, että hän saa rahat takaisin omasta ja yhden seuralaisensa lipusta, kunhan ilmoittaa asiasta ennen tapahtumaa Kangasala-talon asiakaspalveluun.

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi  info@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste