Kangasala-sali, Kuva: Irmeli Jokilampi
Kangasala-talo palauttaa kapasiteettirajoitukset syyskuun ajaksi koronatilanteen vuoksi. Rajoitus on voimassa jo 30.8. Paul Anka & Diana Ross -tribuuttikonsertissa. Kangasala-salin kapasiteetti rajoitetaan kaikissa syyskuun näytöksissä puoleen. Henkilöstö ohjaa yleisön saliin numeroimattomille paikoille turvavälit huomioiden. Saman seurueen jäsenet voivat toki istua yhdessä.
Takit saa ottaa katsomoon naulakkojonojen välttämiseksi. Yleisö ohjataan Kangasala-saliin kahdesta kerroksesta ja kolmesta eri ovesta.
– Teemme kaiken mahdollisen jonotustilanteiden minimoimiseksi, sanoo Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen.
Kangasala-talo muistuttaa, että esityksiin saa tulla vain oireettomana. Talossa on tarjolla käsidesiä useassa eri pisteessä ja lipunmyynnissä pleksi suojaa sekä asiakkaita että henkilökuntaa.
Kangasala-talo on ottanut käyttöön joustavat lipunmyyntiehdot koronaepidemian vuoksi. Yleisöä kehotetaan jäämään kotiin vähäisenkin hengitystieinfektio-oireen ilmaantuessa. Jotta lippujen ostaminen ennakkoon olisi myös taloudellisesti turvallista, Kangasala-talo on lisännyt lipunmyyntiehtoihin koronaturvan, joka on alkuun voimassa 30.10.2020 saakka. Jos asiakas saa hengitystieinfektion oireita ja tapahtumaan osallistuminen estyy sen vuoksi, on asiakkaalla oikeus saada hyvitys käyttämättä jääneestä lipusta, kunhan ilmoittaa sairastumisestaan ennen tapahtuman alkua Kangasala-talon lipunmyyntiin.
Δ
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste