Δ
Eräs kotimaisen jazzin nimekkäimmistä kohtaamisista pitkiin aikoihin on tässä. Timanttisessa duokokoonpanossa voimansa yhdistävät kansainvälisesti arvostetut jazztähdet saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Iiro Rantala.
Konsertti ei ole kunnianosoitus vain kahden muusikon väliselle vuorovaikutussuhteelle vaan myös muusikoiden ja jazzin vuoropuhelulle. Illan aikana kuullaan tulkinnat esimerkiksi kappaleista Stella By Starlight ja Siks oon mä suruinen, jotka osoittavat Perkon ja Rantalan pystyvän tekemään mistä tahansa sävellyksestä täysin omanlaisensa tuoreen tulkinnan, jossa musiikilla on tilaa hengittää.
Jukka Perko on levyttänyt ja konsertoinut lukuisten omien yhtyeidensä kanssa, joista viime aikoina aktiivisimpia ovat olleet Jukka Perko PreBoppers ja Jukka Perko Avara. Perkon nousukiito alkoi 1980-luvulla hänen liityttyään trumpetistilegenda Dizzy Gillespien kiertueyhtyeeseen. Tämän jälkeen suositut virsitulkinnat ja hänen uransa Perko-Pyysalo Poppoossa sekä Hurmio-orkesterissa jättivät jälkensä kotimaisen jazzin kaanoniin. Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.
Laajemmin hän tuli tunnetuksi maailmanmaineeseen 1990-luvulla nousseen Trio Töykeät -yhtyeen pianistina ja perustaja, minkä jälkeen hän on jatkanut loisteliasta uraansa soolokonserttien, klassisen musiikin, näytelmien, musikaalien ja uusimpana aluevaltauksena myös oopperoiden säveltämisen parissa. Vuonna 2010 hän teki levytyssopimuksen saksalaisen ACT-levymerkin kanssa, jonka vuonna 2011 julkaiseman Lost Heroes -sooloalbumin myötä Rantalan sooloura lähti rakettimaiseen nousuun. Ylistävien kritiikkien lisäksi levy voitti myös useita kansainvälisiä tunnustuspalkintoja. Tämän jälkeen hän on levyttänyt 10 sooloalbumia kyseiselle merkille.
Esityksen kesto on n. 2 t 20 min, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi Peruslippu 33 € Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 32 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 31 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
Iiro Rantala & Jukka Perko, kuvat: Jari Kivelä & Matti Pyykkö
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste