Legendaarinen taikuri Simo Aalto ja avustaja Kirsti Aalto palaavat lavalle uudessa, riemukkaassa taikashow’ssa Ihan Simona. Täysin uudistettu esitys tuo katsojien eteen taikatemppuja, joita ei ole aiemmin Suomessa nähty.
Lavalla nähdään hyväntuulinen ja visuaalisesti näyttävä taikaesitys, jossa yleisö pääsee ihastelemaan muun muassa upeaa perhosnumeroa, värikkäitä ja ihmeellisiä taikakuplia sekä monia yllättäviä hetkiä, jotka viihdyttävät kaikenikäisiä katsojia.
Show’ssa ovat mukana myös Simon ja Kirstin rakastetut eläinkaverit Erkki-kani, Paloma-kyyhky ja itsepäinen papukaija Eino. Lapset pääsevät myös auttamaan taikuria lavalle saakka.
Simo vie kaikenikäiset katsojat taikamaailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta. ”Pitkän, yli 45-vuotisen urani aikana on jo yksi sukupolvi kasvanut aikuisiksi, ja he tulevat nyt omien lastensa kanssa katsomaan lapsuutensa suosikkia. Tämä on minulle ja Kirstille suuri ilo. Siksi haluan tarjota iloa ja ihmetystä kaikenikäisille”, Simo Aalto kertoo.
Esityksen kesto on n. 1 tunti ja siinä ei ole väliaikaa.
Tuotanto: Kangasala-talo ja Jokeri Pokeri Box Oy
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi Peruslippu 15 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi
Naulakkopalvelumaksu 2,50 € / aikuinen
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste