Katri Ylander levynjulkaisukiertueella Kangasala-talossa 11.11.2020.
Katri Ylander levynjulkaisukiertueella Kangasala-talossa 11.11.2020.

Katri Ylander

Musiikki, Syksy 2020
Ke 11.11.2020 19:00
Kangasala-sali
  • Kangasala-talolta 20 €
  • Lippu.fi alk. 22,50 € + toim.maksu
  • Liput ovelta kaikille 25 €

Katri Ylander levynjulkaisukiertueella

Luonnonkauniista ja vahvasta äänestään ja tunteisiin vetoavasta tulkinnastaan tunnettu Katri Ylander esiintyy levynjulistuskiertueellaan Kangasala-talossa 11.11.2020.

Katri Ylander tuli koko kansan tuntemaksi upeana laulajana vuonna 2005 sijoituttuaan Idolsin toisella tuotantokaudella toiseksi. Kesäkuussa 2006 ilmestyi hänen omaa nimeään kantava esikoisalbumi, jonka ensimmäinen singlejulkaisu oli ”Onko vielä aikaa?”. Seuraavan ”Kaikki nämä sanat” -levyn vuoro oli lokakuussa 2007. Kolmas albumi ”Valvojat” ilmestyi vuonna 2009. Radioissa soivat edelleen hitit ”Mansikkamäki”, ”Aamuaurinkoon”, ”Välitunnilla” ja ”Valehdellaan”.

Vuonna 2011 julkaistiin kokoelma ”Maailman ihanimmat”, jonka aikana Katri Ylander vietti määrittelemättömän pituista keikkataukoa. Tuona aikana alkoi syntyä Katri Ylander & Yksinäinen yhtyeen kappaleita albumille, jonka nimeksi tuli ”Uusi maa”. Albumilta julkaistiin kaksi singleä: ”Naamiot” ja ”Oodi”.

Katri palasi uudella musiikilla pitkän tauon jälkeen marraskuussa 2018 singlellä ”Sinä pärjäät”. Toukokuussa 2019 ”Sano mulle jotain kaunista” -kappale nousi hienosti soittoon monelle radiokanavalle. Nyt on uuden musiikin vuoro.

Esityksen kesto on n. 1 tunti, eikä siinä ole väliaikaa.

Tuotanto: Kangasala-talo & Dex Viihde

Anniskelukatsomo

Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.

Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.

Liput

Naulakkopalvelumaksu 2 €

Liput Kangasala-talolta
Peruslippu 20 €

Liput Lippu.fi
Peruslippu 22,50 €

+ toim. maksu

Liput ovelta kaikille 25 €

Ennakkomyynti verkossa päättyy tunti ennen konserttia, jonka jälkeen lippuja saa ainoastaan ovelta.

Ryhmäliput

Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Ravintolan palvelut

Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Armas GalleriaKioski avautuu tuntia ennen konserttia.

Tutustu tilausravintola Armas Galleria&Keittiön palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.

Tutustu näyttelyihin ›

Katri Ylander levynjulkaisukiertueella Kangasala-talossa 11.11.2020.

Katri Ylander, kuva: Katri Tamminen

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
Kangasalan matkailuneuvonta
040 773 0148 0400 304 530 050 315 2854
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi visitkangasala@visitkangasala.fi

 

Aina jotain erityistä

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Talon uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja museon uutiset noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste