Δ
Tule viettämään glamourin täyteinen ilta, jossa pääset aikamatkalle salakapakan tunnelmiin! Ikimuistoisessa show’ssa yhdistyvät sirkus- ja burleskitaiteilijoiden sekä tanssijoiden esitykset.
Show’n tuottajanakin toimiva Olivia Rouge on aloittanut uransa vuonna 2008. Hän onkin yksi ensimmäisistä Suomi-burleskin uuden aallon tekijöistä. Olivia on esiintyjänä monipuolinen: häneltä luonnistuvat tyylilajit klassisesta kauhuun. Hän muokkaa esitykset aina omaan tyyliinsä sopivaksi cocktailiksi. Olivia on nähty esiintymässä aina Las Vegasista Lapin paukkupakkasiin asti. Esiintymisen lisäksi Olivia tuottaa muitakin tapahtumia Olivia Rouge Entertainmentin alla, ohjaa erilaisia burleskitunteja ja valmistaa esiintymisasuja. Valmistaudu huumaantumaan ammatti-showgirl-glamourista!
Raikas, viimeistelty, hekumallinen. Arona Showgirls on kauan kaivattu, salonkikelpoinen ja sähäkkä showgirl-ryhmä, johon kuuluu viisi upeaa tanssin ammattilaista. Kimallusta ja kaunista liikettä yhdistettynä kutkuttavaan karismaan sekä entisajan Hollywoodin henkeen mielettömän upeissa asuissa! Your favourite showgirls!
Sirkusartisti Simon Llewellyn on esiintynyt yli 25 vuotta yli 20 eri maassa! Hänen yleisönään ovat istuneet niin Englannin kuninkaalliset, Euroopan cabaret-yleisö, kuin Jordanian pakolaisleirin lapsetkin. Pilke silmäkulmassa ja viikset vinossa hän hurmaa hassuudellaan! ”Ei tapahtumaa liian pientä, ei yleisöä liian suurta!”
Sirkustaiteilija Laura Tikka on työskennellyt niin sirkuksessa, varieteessa, teatteriproduktioissa kuin suurissa ilma-akrobatiaesityksissäkin viimeisten 25 vuoden ajan. Hänen suurimmat meriittinsä ovat osallistuminen Lontoon Millennium Dome -esitykseen ja Sveitsin Cyclope-ulkoilmaspektaakkelin taiteellinen luominen ja esittäminen. Viimeisten kuuden vuoden aikana hän on esiintymisen lisäksi kehittänyt itseään sirkusesitysten ohjaajana ja sirkusteknisenä asiantuntijana.
Tampereen tumma kaunotar Nana Lamarr on näyttävä esiintyjä, joka leikittelee esityksissään suurilla kankailla, taiteilee tanssilla ja viettelee viuhkoilla. Yhdeksän vuoden burleskitaipaleensa aikana hän on ehtinyt esiintyä ympäri Suomea niin soolona, Vermillion Dames kuin Arona Showgirls -ryhmien riveissäkin! Viehkeän liikkumisen ja flirtin täyttämän lavakarsimansa kanssa Nana saa lavan kuumenemaan niin pienissä kuin suurissakin kekkereissä!
Ava Galactica on kosmisen hurmaava burleskitaiteilija, joka tunnetaan lumoavan yllättävistä esityksistään ja räiskyvästä lavaenergiastaan. Ava vangitsee yleisön kuin yleisön kepeällä keimailullaan, ilmaisuvoimallaan ja eleganssillaan.
Lady Clapback on ilmeikäs tunteiden tulkitsija Tampereelta. Hän on esiintynyt drag- ja burleskilavoilla ympäri Suomea vuodesta 2016. Lady Clapback seilaa esityksissään hulvattomasta camp-henkisestä huumorista puhuttelevampaan ja kokeilevaan taiteelliseen suuntaan. Lavalla voi siis tapahtua aivan mitä tahansa!
Tamperelainen Petra-Miisa on monipuolinen ja kokenut tulkitsija, joka toimii illan aikana juontajana ja sulostuttaa meitä myös upealla äänellään musisoiden!
K.Company tarjoilee upeita elämyksiä korkeissa koroissa! Ryhmän säkenöivät asut ja koreografiat valloittavat sydämet ja vievät mukanaan toiseen ulottuvuuteen, jossa saa vain nauttia. Lavalla nähdään kimallusta, vauhtia ja energiaa vailla vertaa.
Shown tärkeimmät työntekijät ovat tietenkin Stage kittenit, jotka pitävät huolen lavan siisteydestä ja esiintyjien kallisarvoisista asuista. Tänä iltana lavalla häärivät Amber Blaster ja Koko Da Voom.
Tuotanto: Olivia Rouge Entertainment ja Kangasala-talo
Osta Show & Dinner -lippu ja nauti Kulttuuriravintola Jalmarin herkullinen illallinen ennen esitystä.
Menu 1
Alkuruoka: Kuohuviinillä aateloitu kurpitsakeitto (L/G) Pääruoka: Kanan fileepihvi, sitruunabearnaisekastike, paistettua riisiä ja kasviksia (L/G) Jälkiruoka: Suklaafondant, vanhanajan vaniljajäätelö, vadelmamelba (L) sekä kahvi tai tee
Menu 2
Alkuruoka: Kuohuviinillä aateloitu kurpitsakeitto (L/G) Pääruoka: Lohta valkoviini-savujuustokastikkeella, lohkoperunoita ja kasviksia (L/G) Jälkiruoka: Suklaafondant, vanhanajan vaniljajäätelö, vadelmamelba (L) sekä kahvi tai tee
Menu 3
Alkuruoka: Kuohuviinillä aateloitu kurpitsakeitto (L/G) Pääruoka: Marokkolaiset munakoisot minttujugurttikastikella, lohkoperunoita ja kasviksia(L) Jälkiruoka: Suklaafondant, vanhanajan vaniljajäätelö, vadelmamelba (L) sekä kahvi tai tee
Dinner Kulttuuriravintola Jalmarissa klo 17.45 alkaen.
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi Peruslippu 32,50 € Peruslippu + Show & Dinner MENU 1 hinta 72,40 € Peruslippu + Show & Dinner MENU 2 hinta 72,40 € Peruslippu + Show & Dinner MENU 3 hinta 72,40€ Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 30,50 € Alenuslippu + Show & Dinner MENU 1 hinta 70,40 € Alenuslippu + Show & Dinner MENU 2 hinta 70,40 € Alenuslippu + Show & Dinner MENU 3 hinta 70,40 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 30,50 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi
Naulakkopalvelumaksu 2 €
Tervetuloa Kangasala-talon klubille! Voit istua pöydän ääressä parhaalla paikalla lavan edessä nauttimassa esityksestä ja baarin antimista. Permannolla on numeroimattomia pöytäpaikkoja ja katsomossa numeroimattomia istumapaikkoja. Salissa on myynnissä alkoholillisia ja alkoholittomia juomia. Salin ovet aukeavat ja myynti salissa alkaa 30 min ennen esityksen alkua. Tule ajoissa ja varmista parhaat paikat! Permannon pöytäpaikat ja osa nousevasta katsomosta ovat anniskelualuetta.
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
Katso näyte vastaavasta esityksestä:
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste