Kangasala-talo osakeyhtiö perustettiin 28.10.2013 hallinnoimaan ja järjestämään toiminta rakenteilla olleeseen kulttuuritaloon, jonka nimeksi annettiin yleisöäänestyksen jälkeen Kangasala-talo. Osakeyhtiön toiminta jakautuu kolmeen eri osaan: kulttuuri-, taidemuseo-, sekä kokoustoiminta. Yhtiön omistaa kokonaisuudessaan Kangasalan kaupunki.
Kangasala-talon avajaisia vietettiin 31.1.2015.
Kangasala-talo on monipuolisesti kasvava, muista erottuva kulttuuritalo.
Kangasala-talon neljäs toimintavuosi muodostui kävijämääriltään hiljaisen kevään jälkeen lopulta aikaisempiakin vuosia vilkkaammaksi. Kesän taidemuseonäyttelyn siivittämänä ennätykset rikottiin vuoden toisella puoliskolla kävijä- ja tapahtumamäärien osalta. Taloudellinen tulos muodostui myös voitolliseksi.
Kangasala-salissa ja aulatiloissa järjestettiin yhteensä 131 tilaisuutta ja 192 elokuvaesitystä. Uutena yleisötapahtumana syksyllä oli Lähiruokatapahtuma, joka kokosi yhteen seutukunnan lähiruokatuottajat ja asiakkaat. Elokuvasyksyä puolestaan vauhdittivat useat kotimaiset hitit, jotka syksyyn ajoittuneena nostivat elokuvien asiakasmäärän vuoden 2017 tasolle.
Kimmo Pyykkö -taidemuseo oli avoinna kuutena päivänä viikossa. Toimintavuonna järjestettiin kolme vaihtuvaa näyttelyä, joista kuvanveistäjä Reijo Hukkasen ”Luontopolku” oli avoinna tammikuusta kesäkuuhun. Kesänäyttelynä nähtiin Jeppe Lahtisen kokoelman näyttely ”Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä”, joka keräsi yli 10 000 kävijää. Syyskuusta tammikuun alkuun museon 2. kerroksessa oli esillä Pekka Luukkolan Valokuvia-näyttely ja 1. kerroksessa Kimmo Pyykön Elämänlanka – pronssiveistoksia. Lisäksi museossa on 3. kerroksen pysyvä näyttely ”Pitkän matkan ateljee”.
Erilaisia yleisötilaisuuksia taidemuseossa järjestettiin yhteensä noin 120. Näitä olivat mm. viikoittaiset yleisöopastukset, luentosarja, lastentapahtumat, työpajat sekä museon ilmaispäivät.
Kangasala-talon galleriassa oli esillä yhdeksän ammattitaiteilijoiden taidenäyttelyä, joihin yleisöllä yleisöllä vapaa pääsy.
Taiteen ja kulttuurin lisäksi talossa järjestettiin kokouksia, juhlia ja myyntitapahtumia.
Kokonaiskävijämäärä Kangasala-talossa oli 53 106 kävijää, joista 14 870 oli taidemuseon kävijöitä. Talon kokonaiskäyttöastetta nostivat kaupungin hallinnoimien valtuustosalin sekä kunnanhallituksen kokoustilan käyttäjät, joita ei ole mukana kävijätilastoissa.
Huhtikuussa järjestettiin ensimmäisen kerran Kangasala Irish Festival 2018 – The Spring Gathering. Tapahtuma sijoittui pääasiassa Kangasala-talon tiloihin ja saavutti tavoitellun kävijämäärän neljän päivän aikana.
Pirkanmaan musiikkiopiston kolmas PMO-festari järjestettiin niin ikään huhtikuussa.
Kangasalan kaupunginvaltuusto myönsi Kangasala-talo Oy:lle toiminta-avustusta yhteensä 510 000 euroa. Avustuksesta 260 000 euroa osoitettiin talon ja 250 000 euroa taidemuseon toimintaan. Lisäksi kunta antoi vuokra-avustusta 601 226 euroa, joka vastaa kunnan perimää toimitilavuokraa kokonaisuudessaan.
Tilikauden liikevoitto oli 10 239 euroa, josta taidemuseotoiminnan tulos oli -47 542 euroa ja muun kulttuuri- sekä kokoustoiminnan 58 561 euroa.
Liikevaihtoa eri toiminnoille kertyi yhteensä 389 658 euroa.
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Tietosuojaseloste